Hollannin jalkapalloliiton presidentti ei usko Valioliigan jatkuvan: ”Olen epäileväinen, hyvin epäileväinen”
Kuva: Getty Images
Hollannin Eredivisiestä tuli eilen perjantaina Euroopan ensimmäinen merkittävä jalkapallosarja, joka päätettiin mitätöidä koronaviruspandemian takia kokonaan.
Hollannin kaksi ylintä sarjatasoa jäivät kumpikin kesken, eikä Hollannin jalkapalloliitto KNVB päättänyt määrittää sarjaputoajia, -nousijoita tai mestareita.
Valioliiga-seurojen yhteinen tavoite on yhä saada kausi pelaamalla päätökseen. KNVB:n presidentti Just Spee kuitenkin uskoo, ettei Englanninkaan pääsarjaa saada enää tämän kauden osalta uusiksi käyntiin – edes tyhjille stadioneille pelaamalla.
– Ne ovat niukat, Spee vastasi BBC:n haastattelussa, kun häneltä kysyttiin Euroopan muiden pääsarjojen mahdollisuuksista jatkaa kautta 2019-20.
– Samaan aikaan tiedän, mikä on meille kaikille totta. Olemme jalkapalloilijoita ja me haluamme pelata, se on totuus kaikille minun kollegoilleni ympäri maanosaa.
[readmore from=koronavirus]
– Iso-Britanniassa asia ei ole toisin. He aikovat pitää kiinni pienimmästäkin toivonkipinästä niin pitkään kun sellainen on olemassa. Mutta me olemme nähneet miten tilanne kehittyy. Onko se realistista [uskoa kauden jatkuvan]? Loppujen lopuksi se ei todennäköisesti tule olemaan, mutta katsotaan.
– Jos totta puhutaan, kun katsomme mitä tapahtuu ja miten tapahtumia siirretään viikko toisena jälkeen myöhemmälle, miten realistista se olisi, että seuraavan kolmen tai neljän viikon kuluttua me päätyisimme toisenlaiseen ratkaisuun? Ei kovinkaan realistista, uskoisin.
– Myös Valioliiga tarvitsisi useita viikkoja kilpailun viimeistelemiseksi. Onko sitä varten olemassa tarpeeksi aikaa? Olen epäileväinen, hyvin epäileväinen.
Jos Valioliigassa päädyttäisiin samanlaiseen ratkaisuun kuin Eredivisiessä, Liverpool jäisi täysin ilman pitkään odotettua sarjamestaruutta. Norwich, Aston Villa ja Bournemouth säilyisivät sen sijaan putoamiselta.
LUE MYÖS:
Vuoden kovin tarjous: talleta 1€ ja saat 60 kierrätysvapaata ilmaiskierrosta!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta Reactoonz 100 -peliin!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Puolivälieriin! Aston Villa onnistui kovassa paikassa
- Mitä trillereitä! Crystal Palace ja Nottingham dramaattisissa europeleissä
- Chelseasta kova väite – vuotaja on löydetty
- Igor Tudoria uhkaa toimintakielto
- Bruno Fernandesista pelaajayhdistyksen vuoden pelaaja? Näin Michael Carrick kommentoi
- ”Kertoo paljon hänestä” – Näin Arne Slot reagoi Mohamed Salah’n peliesitykseen
- Michail Antonio: Graham Potter savusti minut ulos West Hamista
- Eddie Howe otti kantaa Sandro Tonalin tilanteeseen
- Gary Neville: Manchester Unitedin on vahvistettava tätä pelipaikkaa kesän siirtoikkunassa
- Liverpool hirmuvireessä Mestarien liigassa – Tottenham palasi voittokantaan
- ”Kertoo paljon hänestä” – Näin Arne Slot reagoi Mohamed Salah’n peliesitykseen
- Liverpool hirmuvireessä Mestarien liigassa – Tottenham palasi voittokantaan
- Michail Antonio: Graham Potter savusti minut ulos West Hamista
- Gary Neville: Manchester Unitedin on vahvistettava tätä pelipaikkaa kesän siirtoikkunassa
- Daily Mail: Manchester United pelaa Suomessa tänä vuonna
- Eddie Howe otti kantaa Sandro Tonalin tilanteeseen
- Näin Arne Slot vastasi Liverpool-kannattajien buuauksiin
- Hirvittävä kylvetys! Newcastle murskatappiolla ulos Mestarien liigasta
- Bruno Fernandesista pelaajayhdistyksen vuoden pelaaja? Näin Michael Carrick kommentoi
- Chelseasta kova väite – vuotaja on löydetty