Manchester Unitedin kohdelista pienenee – Englannin maajoukkuepelaaja ei aio siirtyä kesällä minnekään
Kuva: Getty Images
Manchester Unitedin tavoittelema James Maddison ei näytä päätyvän ensi kaudeksi Old Traffordille, sillä Englannin maajoukkuepelaaja on sanonut jäävänsä ensi kaudeksi Leicesterin riveihin.
Maddisonista tuli nopeasti Leicester-fanien suosikki siirryttyään Norwichista King Power Stadiumille 24 miljoonalla punnalla vuonna 2018. 23-vuotias keskikenttäpelaaja on pelannut avainroolissa Brendan Rodgersin alaisuudessa ja esiintynyt yhteensä 73 kertaa Leicesterin miehistössä.
Maddison kertoi hiljattain, että hän tuntee olevansa ”osa King Power Stadiumin huonekaluja”. Maddisonin tuoreet kommentit BT Sportin Team Talk -ohjelmassa, missä hän soitti yllätyspuhelun yhdelle onnekkaalle Leicester-fanille, ovat ainoastaan vahvistaneet hänen aikeitaan pelata myös ensi kausi Kettujen riveissä.
– Tänne tuleminen on ollut yksi urani parhaista päätöksistä. Rakastan sitä, Maddison vastasi Roy-nimiselle fanille, jonka mukaan Leicester teki hyvän ratkaisun hankkiessaan hänet.
[readmore from=Manchester-United]
Sitten pelaajalta kysyttiin, aikooko hän jäädä myös ensi kaudeksi Leicesteriin:
– Totta kai minä jään, Maddison vastasi tyytyväisenä.
Maddisonin lisäksi Manchester Unitedin kohdelistalta löytyy useiden lähteiden mukaan myös Borussia Dortmundin Jadon Sancho sekä Aston Villan Jack Grealish.
Manchester United on osoittanut vahvaa kiinnostusta myös Tottenhamin Harry Kanesta, mutta toimitusjohtaja Ed Woodwardin mukaan seuralla ei tule olemaan ensi kesänä varaa 200 miljoonan punnan pelaajahankintoihin (lue lisää).
LUE MYÖS:
- Englanti kohtaa MM-voittaja Espanjan – tässä on Kansojen liigan ohjelma
- Bruno Guimarães kertoi miksi jätti Newcastlen
- Manchester Cityn tähti palasi maajoukkuereissulta kotiin
- Virgil van Dijk otti yhteen hollantilaismedian kanssa: ”Aivan hölynpölyä”
- Manchester Unitedin pelaajalle tuli yllättävä soitto
- Steven Gerrard: Tällainen pelaaja Tottenhamilta puuttuu
- Wayne Rooney: JJ Gabrielin tilanne ei voinut yllätyksenä Manchester Unitedille
- John Terry kritisoi Xabi Alonson Chelseaa: ”Tämä ei riitä”
- Andy Robertson: Diogo Jotan kuolema vaikutti huomattavasti Liverpoolin viime kauteen
- Athletic: Tässä on Liverpoolin uusi urheilujohtaja
- Athletic: Tässä on Liverpoolin uusi urheilujohtaja
- Wayne Rooney: JJ Gabrielin tilanne ei voinut yllätyksenä Manchester Unitedille
- Ilari Kangasniemi, 19, kertoo ensivaikutelmansa Leicesteristä: ”Se on vähän erilaista”
- Steven Gerrard: Tällainen pelaaja Tottenhamilta puuttuu
- John Terry kritisoi Xabi Alonson Chelseaa: ”Tämä ei riitä”
- Alan Shearer kertoi mielipiteensä Tottenhamin surkeasta alkukaudesta
- Andy Robertson: Diogo Jotan kuolema vaikutti huomattavasti Liverpoolin viime kauteen
- Liverpoolin luottopelaaja kertoi mielipiteensä tulevaisuudestaan
- Paul Scholes kritisoi Manchester Unitedia: ”Minusta tätä on ikävä sanoa, mutta…”
- BBC: Mikel Arteta solmimassa massiivista jatkosopimusta