West Ham -pajatso tyhjenee? Lähteen mukaan yksikään pelaajista ei ”off-limits”
Kuva: Getty Images
The Independent kertoo saaneensa tiedon, jonka mukaan yksikään West Hamin nykyisistä pelaajista ei ole ”off-limits”, eli poissa muiden ulottuvilta. Tieto on sinänsä merkittävä, että seura on viime aikoina tehnyt omalle tasolleen varsin merkittäviä, ja kalliita hankintoja.
Keskikenttäpelaaja Declan Rice on ollut Irons-miehistöstä kenties eniten huhuissa; tätä on viety puheissa Chelseaan. Tätä nykyä 21-vuotias lontoolainen siirtyi West Hamiin Bluesin junioreista vuonna 2013. Hänen sopimuksensa jatkuu aina vuoteen 2024. Ricen markkina-arvo on Transfermarktin mukaan 49 ja puoli miljoonaa euroa, mikä vaimentanee naapurin ostohalukkuutta.
West Ham rikkoi viime kesänä siirtoennätyksensä, hankkiessaan hyökkääjä Sébastien Hallerin Eintracht Frankfurtista yli 40 miljoonalla eurolla. Keskikenttäpelaaja Pablo Fornals saapui seuraan myös viime kesänä, Villarrealista hieman alle 30 miljoonalla eurolla.
Seuran isot satsaukset juontavat juurensa sen palveluksesta jo poistuneiden manageri Manuel Pellgerinin, ja urheilutoimenjohtaja Mario Husillosin valtajaksolle.
David Moyesin tällä hetkellä luotsaama joukkue on saman lähteen mukaan puolestaan kiinnostunut kaappaamaan viime kesänä Portosta Atlético Madridiin siirtyneen Héctor Herrean Itä-Lontooseen. Kolmekymppinen keskikenttäpelaaja oli West Hamin kiikareissa jo tammikuussa, mutta päätti itse tuolloin jäädä Madridiin. Viime aikoina valmentaja Diego Simeonen luottamuspulasta kärsinyt Herrera on arvioiden mukaan hankittavissa suhteellisen pienellä korvauksella – hän siirtyi Atléticoon vapailla papereilla.
LUE MYÖS:
Voita kisapaketti kahdelle jääkiekon MM-kisoihin!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa kisapaketin kahdelle jääkiekon MM-kisoihin Sveitsiin!
-
- Palkinto sisältää:
- otteluliput peliin Suomi-USA (18.5.)
- suorat lennot Helsinki-Zürich-Helsinki
- kahden yön majoituksen aamiaisineen
- lentokenttäkuljetukset
- Palkinto sisältää:
-
- Leicester-legenda Jamie Vardy, 38, teki ensimmäisen maalinsa uudessa seurassaan
- Arne Slot jyrähti tuomariratkaisusta: ”Toivottavasti ette väitä vastaan”
- Liverpool kompuroi jälleen! Tuomariratkaisu puhuttaa
- Manchester United voittoputkessa – Brighton nousi taistelemaan
- Huh huh! Kahdessa Valioliiga-ottelussa mieletön loppu
- Marcus Rashford haluaa jäädä Barcelonaan: ”Ehdottomasti”
- Jarrod Bowen: West Ham on ”pulassa”
- Enzo Marescalta suoraa palautetta Chelsean hyökkääjälle: ”Hän ei harjoitellut hyvin”
- ”En välitä” – Rúben Amorim vastasi Arne Slotin kommentteihin
- West Hamilta surkein aloitus kaudelle yli 50 vuoteen
- Liverpool kompuroi jälleen! Tuomariratkaisu puhuttaa
- Arne Slot jyrähti tuomariratkaisusta: ”Toivottavasti ette väitä vastaan”
- ”En välitä” – Rúben Amorim vastasi Arne Slotin kommentteihin
- Miksi Manchester Unitedin superlahjakkuus, 15, ei voi pelata Valioliigaa?
- Manchester United voittoputkessa – Brighton nousi taistelemaan
- Enzo Marescalta suoraa palautetta Chelsean hyökkääjälle: ”Hän ei harjoitellut hyvin”
- Huh huh! Kahdessa Valioliiga-ottelussa mieletön loppu
- Marcus Rashford haluaa jäädä Barcelonaan: ”Ehdottomasti”
- Jarrod Bowen: West Ham on ”pulassa”
- Chelsean päävalmentaja hehkuttaa timanttiaan: ”Hyvin samanlainen kuin Cole Palmer”