Italian maajoukkuelegenda haluaa valmentaa Valioliigassa: ”Minulla on minun oma systeemini”
Kuva: Getty Images
Italialaislegenda Fabio Cannavaro, joka on tällä hetkellä Kiinan Superliigassa pelaavan Guangzhou Evergranden manageri, on kertonut halukkuudestaan valmentaa Valioliigassa.
Cannavaro, 46, johdatti Italian maajoukkueen vuoden 2006 MM-kisojen voittoon. Samana vuonna Ballon d’Orin napannut huipputoppari on myös viimeisin puolustaja, joka on voittanut kyseisen palkinnon itselleen.
Cannavaro aloitti oman manageriuransa vuonna 2014. Hän on kertonut seuraavansa Valioliigaa aktiivisesti, ottaen oppia Liverpoolin Jürgen Kloppilta ja Manchester Cityn Pep Guardiolalta hänen omien uratavoitteidensa saavuttamiseksi.
– Toivon niin. Katson jokaisen ottelun Valioliigassa ja pidän sen tunnelmasta ja englantilaisesta jalkapallokulttuurista, Cannavaro kertoi Sky Sportsille.
– Olen Kiinassa ja yritän kehittää pelisysteemiäni ja ideaa jalkapallon parissa. Olen jo yhdessä Aasian suurimmassa seurassa, ja tietysti, tulevaisuudessa haluaisin kokea saman Euroopassa. Haluan kokea eurofutiksen haasteen.
– Pidän Kloppin mentaliteetista, mutta samaan aikaan pidän Pepin jalkapallokulttuurista koska me tarvitsemme intensiteettiä sekä pallon kanssa että ilman.
– Mutta sinun on kontrolloitava peliä ja voitettava. Minulla on minun oma systeemini ja toivon, että yhtenä päivänä kaikki tulevat näkemään sen.
LUE MYÖS:
Vuoden kovin tarjous: talleta 1€ ja saat 60 kierrätysvapaata ilmaiskierrosta!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta Reactoonz 100 -peliin!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Hirvittävä kylvetys! Newcastle murskatappiolla ulos Mestarien liigasta
- Daily Mail: Manchester United pelaa Suomessa tänä vuonna
- Chelsea-tähti otti kantaa siirtohuhuihin
- Pep Guardiola vastasi kysymykseen tulevaisuudestaan
- Näin Arne Slot vastasi Liverpool-kannattajien buuauksiin
- Pep Guardiola ohitti Sir Alex Fergusonin Mestarien liigassa
- Chelsea teki kyseenalaista seurahistoriaa eurokentillä
- Arsenal vakuuttavalla esityksellä puolivälieriin – Chelsealle ja Manchester Citylle karu kohtalo
- Tottenhamin tähdeltä raju purkautuminen: ”Täyttä puppua”
- Valioliigaan tuodaan 36 miljoonan euron hyökkääjähankintaa
- Kyle Walker haluaisi edustaa vielä yhtä seuraa urallaan: ”En tiedä, haluavatko he minua sinne”
- Arsenal-legendalta ennennäkemätön temppu valmentajana
- Tottenhamin tähdeltä raju purkautuminen: ”Täyttä puppua”
- Valioliigaan tuodaan 36 miljoonan euron hyökkääjähankintaa
- Arsenal vakuuttavalla esityksellä puolivälieriin – Chelsealle ja Manchester Citylle karu kohtalo
- Chelsea teki kyseenalaista seurahistoriaa eurokentillä
- Chelsea on ihmeissään – kuka vuotaa tietoja?
- Näin Arne Slot vastasi Liverpool-kannattajien buuauksiin
- Valioliigaseuran omistaja voitti Oscar-palkinnon
- Lähde: Chelsea-tähti kiinnostunut siirtymään muihin maisemiin kesällä