Lähde: Daniel Sturridge siirtymässä Major League Socceriin – harjoittelee jo Yhdysvalloissa
Kuva: Getty Images
Yhdysvaltojen Major League Soccerin D.C. United ja Inter Miami ovat kiinnostuneita hyökkääjä Daniel Sturridgesta, jonka neljän kuukauden pelikielto päättyy kesäkuussa, kertoo Goal.
Englannin A-maajoukkueessa 26 ottelua pelannut ja kahdeksan maalia tehnyt Sturridge, 30, sai alunperin kuuden viikon pelikiellon rikottuaan vedonlyöntiin liittyviä sääntöjä, mutta panna pidennettiin myöhemmin kestämään neljä kuukautta. Jälkimmäisen päätöksen myötä Sturridge ja turkkilainen Trabzonspor purkivat maaliskuussa sopimuksensa yhteisymmärryksessä.
Valioliigassa Sturridge on edustanut Manchester Cityä, Boltonia, Liverpoolia ja West Bromwichia. Kaikkiaan hän on pelannut Englannin pääsarjassa 218 ottelua tehden niissä yhteensä 77 osumaa.
Sturridge on Goalin mukaan pitkään halunnut pelata MLS:ssa ja hän kertoi viime viikolla Oxford Union -podcastissa, että harjoittelee jo tällä hetkellä Yhdysvalloissa.
– Ensinnäkin siinä on kyse siitä, että pääsen taas tekemään sitä, mitä rakastan eli pelaamaan jalkapalloa. Se on tärkein asia. Minä rakastan ja ikävöin sitä. En malta odottaa, että pääsen taas kentälle, auttamaan joukkuettani voittamaan ja tekemään ja syöttämään maaleja.
– Treenaan tällä hetkellä Amerikassa. Yritän saada kroppani kuntoon. Haluan olla valmis pelaamaan, kun pelikieltoni päättyy. Odotan sitä innolla.
Inter Miamin osaomistaja on Sturridgen entinen maajoukkuekaveri David Beckham, mutta Miami pitää silmällä myös Chelsean laitahyökkääjää Pedroa, jonka sopimus päättyy kesällä.
D.C. United menetti hiljattain Wayne Rooneyn Derbyyn, joten Sturridge olisi hänen suora korvaajansa.
LUE MYÖS:
Vuoden kovin tarjous: talleta 1€ ja saat 60 kierrätysvapaata ilmaiskierrosta!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta Reactoonz 100 -peliin!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Puolivälieriin! Aston Villa onnistui kovassa paikassa
- Mitä trillereitä! Crystal Palace ja Nottingham dramaattisissa europeleissä
- Chelseasta kova väite – vuotaja on löydetty
- Igor Tudoria uhkaa toimintakielto
- Bruno Fernandesista pelaajayhdistyksen vuoden pelaaja? Näin Michael Carrick kommentoi
- ”Kertoo paljon hänestä” – Näin Arne Slot reagoi Mohamed Salah’n peliesitykseen
- Michail Antonio: Graham Potter savusti minut ulos West Hamista
- Eddie Howe otti kantaa Sandro Tonalin tilanteeseen
- Gary Neville: Manchester Unitedin on vahvistettava tätä pelipaikkaa kesän siirtoikkunassa
- Liverpool hirmuvireessä Mestarien liigassa – Tottenham palasi voittokantaan

- Daily Mail: Manchester United pelaa Suomessa tänä vuonna
- Eddie Howe otti kantaa Sandro Tonalin tilanteeseen
- Näin Arne Slot vastasi Liverpool-kannattajien buuauksiin
- Hirvittävä kylvetys! Newcastle murskatappiolla ulos Mestarien liigasta
- Bruno Fernandesista pelaajayhdistyksen vuoden pelaaja? Näin Michael Carrick kommentoi
- Chelseasta kova väite – vuotaja on löydetty