Chelsean Frank Lampard mielenterveysdokumentissa: ”Monin tavoin kivikaudella”

Englannissa on vietetty mielenterveysasioiden esiin nostamiseksi vuotuista Mental Health Awareness -viikkoa. Yhdeksi asiaan liittyväksi kehykseksi on nostettu jalkapallo. Chelsean managerina nykyisin toimiva Frank Lampard esiintyy ensi torstaina esitettävässä, aiheeseen keskittyvässä BBC One:n dokumentissa yhdessä muiden muassa Prinssi Williamin kanssa.
Konkari sanoo uskovansa, että asioissa on edistytty hänen omista pelivuosistaan.
– Edelleen voisimme parantaa. Kuitenkin niinä päivinä kun itse pelasin, elimme monin tavoin kivikaudella. Syyllistyin itsekin välinpitämättömyyteen. Nyt kun ajattelen asiaa, toivon että olisimme olleet hieman kypsempiä.
Lampardin nuoruudessa asenne oli se, että kovan pinnan on pidettävä.
– Kasvoin perheessä, jossa suhtauduttiin näihin (mielenterveys)asioihin ajattelemalla, että näin ne vain ovat. Tunteiden näyttäminen ei oikein ollut sopivaa. Uskon, että avautuminen, puhuminen muiden ihmisten kokemuksista on ainoa tapa lähestyä aihetta. Asia on tärkeä, ja olemme siitä nykyisin paljon paremmin tietoisia. Luultavasti tekemistä on vielä paljon.
Lähde: The Guardian
TUOHIRULLASTA KIERRÄTYSVAPAITA ILMAISKIERROKSIA TAI JOPA 5000€
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Tuohet tilille minuutissa
- Suomalaisen mutkaton nettikasino
- Manchester Unitedille karmaiseva takaisku harjoituskauden alkuun
- Chelsea kauppasi keskikenttäpelaajan Ranskaan
- Arsenalin himoitsemalta Viktor Gyökeresiltä uhmakasta puhetta: ”Se olisi hieno kosto”
- Englannin maajoukkuepelaajan siirto Tottenhamiin vaarassa – Valioliiga-seura harkitsee oikeustoimia
- Liverpool kunnioittaa Diogo Jotaa ainutlaatuisella eleellä
- Newcastle teki yli 60 miljoonan euron hankinnan – myös Manchester Unitedille rahaa kassaan
- Historiaa tehnyt Crystal Palace sai kuulla tylyn päätöksen
- Kroatian maajoukkuepelaaja Crystal Palaceen
- Chelsea ja Arsenal sopivat isosta kaupasta – Englannin maajoukkuepelaaja matkalla Pohjois-Lontooseen
- Athletic: Jordan Henderson palaa Valioliigaan

- Takavuosien Liverpool-pelaaja valunut alasarjoihin – koeajalla Ruotsin kakkostasolla
- Chelsea ja Arsenal sopivat isosta kaupasta – Englannin maajoukkuepelaaja matkalla Pohjois-Lontooseen
- Historiaa tehnyt Crystal Palace sai kuulla tylyn päätöksen