BBC: Tässä on Valioliigan jatkumispäivä
Kuva: Getty Images
Valioliiga on näillä näkymin jatkumassa keskiviikkona 17. kesäkuuta kahdella rästiottelulla, kertoo BBC.
Tuona päivänä pelataan ottelut Aston Villa – Sheffield United ja Manchester City – Arsenal. Kyseisten pelien myötä viimeisetkin seurat saavat 29 ottelua täyteen.
Täysi ottelukierros pelataan viikonloppuna 19.-21. kesäkuuta.
Seurat keskustelevat yhä aiheesta parhaillaan videokokouksessa, mutta BBC:n mukaan paluupäivästä on päästy periaatteessa sopuun.
Kaikkiaan jäljellä on vielä 92 ottelua. Liverpool johtaa sarjaa 25 pisteen erolla Manchester Cityyn ja tarvitsee enää kaksi voittoa varmistaakseen mestaruuden. Putoamisviivan alapuolella ovat Bournemouth, Aston Villa ja Teemu Pukin Norwich.
Valioliiga on ollut koronaviruspandemian takia keskeytettynä maaliskuun puolivälistä lähtien.
Seurat päättivät eilen, keskiviikkona, yksimielisesti, että joukkueet voivat aloittaa kontaktiharjoittelun.
Valioliigassa on toistaiseksi tehty pelaajille ja seurojen muille työntekijöille yhteensä 2752 koronatestiä, joissa on paljastunut 12 tartuntaa. Positiivisen testituloksen saaneiden henkilöiden on eristäydyttävä karanteeniin viikon ajaksi.
LUE MYÖS:
🎁 Huipputarjous jatkuu: 10 euron kierrätysvapaa megakierros Reactoonz-peliin – vain 1 eurolla!
- Peli: Reactoonz
- Vain uusille asiakkaille!
- Jos et voi voittaa heitä, osta heidät: Nottingham Forestilta mielenkiintoinen hankinta
- Valioliigan kausiennakko 2026-27 – Fulham: Heikompi kuin viime kaudella
- Huippuvahvistus myönsi: Brighton on vain väliporras matkalla ylöspäin
- Sieltä se tuli! Fulham vahvistuu – tiskiin lyötiin ennätyskorvaus
- AC Milan puki myyntihousut jalkaan – nämä Valioliiga-seurat kärkkyvät avainpelaajaa
- Newcastle sai rukkaset – pelaaja kieltäytyi 15 miljoonan euron siirrosta
- Valioliigan kausiennakko 2026-27 – Coventry City: Lisää laatua kaipaisi
- Nyt se on varmaa: Liverpool hankki pelaajan Barcelonasta
- Siirto Interiin kaatui lääkärintarkastukseen – Crystal Palace iski haaskalle
- Times: Aston Villa voi iskeä kyntensä Real Madridin herkkupalaan

- Vieläkö hän pelaa jalkapalloa? Elävä legenda palaamassa Englantiin
- AC Milan puki myyntihousut jalkaan – nämä Valioliiga-seurat kärkkyvät avainpelaajaa
- Valioliigan kausiennakko 2026-27 – Ipswich Town: Yli 100 miljoonan pelaajahankinnat eivät riitä
- Times: Aston Villa voi iskeä kyntensä Real Madridin herkkupalaan
- Lähde: Tottenhamistakin tuttu mies korvaamassa Arsenalin tähtihankinnan
- Hyökkääjä on kesän yksi suurimmista hahmoista – saattaa siirtyä pian Valioliigaan