Lähde: Chelsea tavoittelee Willianille korvaajaa Mestaruussarjasta
Chelsea on tiedustellut Mestaruussarjassa pelaavalta Brentfordilta sen laitahyökkääjästä Said Benrahmasta, kertoo La Gazette du Fennec.
Algerialainen Benrahma, 24, on edustanut Brentfordia kesästä 2018 lähtien. Tällä kaudella hän on pelannut 34 ottelua, joissa hän on tehnyt yhteensä kymmenen maalia ja syöttänyt kahdeksan.
Chelsean päävalmentajan Frank Lampardin odotetaan tavoittelevan vahvistuksia nimenomaan hyökkäyspäähän, sillä lontoolaisten tulivoima on vähenemässä kuluvan kauden päätyttyä.
Olivier Giroud’n jatko-optio käytettiin hiljattain, mutta Willian ja Pedro ovat lähdössä.
Chelsea on ilmoittanut Brentfordille, että se haluaa Benrahman. Brentford pyysi ennen koronaviruspandemiaa hänestä 35 miljoonaa puntaa (noin 39 miljoonaa euroa), mutta tällä hetkellä algerialainen saattaa lähteä jopa kymmenen miljoonaa puntaa halvemmalla.
- Manchester Unitedille valtava poissaolo illan otteluun
- Virallista: Pitkäaikainen Valioliiga-luotsi jättää tehtävänsä
- ESPN: Suurseura tiedustellut Erik Ten Hagista – tämä on Man United -managerin kanta tulevaisuudestaan
- Valioliigaan yhdistetty mestarivalmentaja jää nykyiseen seuraansa
- Tämä Erling Haalandin reaktio ärsytti nyt Roy Keanea – ”Hemmoteltu kakara”
- Valioliiga-tuomarille laitetaan kamera mukaan Manchester Unitedin otteluun
- West Ham sopuun uuden managerin kanssa
- Tottenham-kaksikko otti yhteen – näin kommentoi Ange Postecoglou
- Erik ten Hag on Bayern Münchenin kiikarissa
- Pierre-Emerick Aubameyangilta suorat sanat Chelseasta: ”Olin niin pettynyt”
- Pierre-Emerick Aubameyangilta suorat sanat Chelseasta: ”Olin niin pettynyt”
- Chelsea-pelaaja haluaa jäädä lainaseuraansa sarjanousun jälkeen – ”Olen sanaton”
- Harry Maguire loukkaantui – FA Cupin finaali vaarassa
- Liverpool aiheutti Tottenhamille jo neljännen peräkkäisen tappion Valioliigassa – UCL-paikka menossa sivu suun
- Valioliigan nousunsa varmistanut Ipswich sai onnittelupuhelun maailmankuululta kannattajaltaan – ”Missä olet äijä?”
- Guardian: West Ham löytänyt korvaajan David Moyesille – lähellä yhteisymmärrystä
- Erling Haaland kuittaili Roy Keanelle neljän maalin iltansa jälkeen – ”En välitä”
- Erik ten Hag on Bayern Münchenin kiikarissa
- Arsenalin tähden pysyvä siirto varmistumassa
- AS: Atléticon toppari siirtymässä Aston Villaan