Englannin alasarjaseuroille toivoa – yleisöä saatetaan päästää jalkapallo-otteluihin jo syksyllä

Englannin hallituksen ministeriö DCMS, joka vastaa muun muassa kulttuuri- ja urheiluasioista, pyrkii löytämään ratkaisun, jolla jalkapallostadioneille voitaisiin päästää tietty määrä yleisöä jo tulevana syksynä. Aiemmin on ollut vallalla käsitys, jonka mukaan ottelut tultaisiin pelaamaan kokonaan ilman yleisöä ensi vuoden puolelle saakka.
Valioliigan, ja osin myös Mestaruussarjan seurojen kohdalla ilman paikalla olevaa yleisöä pelaaminen ei ole yhtä suuri ongelma kuin alemmilla tasoilla. Lähde Ykkösliigan seurasta näkee nyt esitetyssä ajatuksessa toivoa.
– Valioliigan tyyppisten sarjojen paluu on merkittävä asia myös meille. Me emme kuitenkaan saa toimintaamme käyntiin ilman kannattajia; he muodostavat meidän tulorakenteestamme niin suuren osan.
Football Supporters Europe -järjestön Ronan Evain sanoo optimismin olevan kasvusuunnassa.
– Vaihdamme eri toimijoiden kanssa ajatuksia asiasta, ja tulemme lähiviikkoina työskentelemään tiiviisti. Monille sarjoille kyse on ensi kaudesta, nyt keskeytyksissä olevan sijasta. Meillä on tällä hetkellä paljon enemmän aihetta optimismiin, kuin pari viikkoa sitten.
Kannattajien paluu stadioneille ei tietenkään voi tapahtua hätiköidysti.
– Olemme oppineet olemaan kärsivällisiä tämän (korona)kriisin aikana. Terveyden ja turvallisuuden on oltava etusijoilla. Tästä huolimatta asiat etenevät nyt melko nopealla tahdilla. Joissain liigoissa, kuten Puolassa, Unkarissa ja Venäjällä ollaan palattu katsomoihin mahdollisimman nopeasti, joskin rajoitetuin kapasiteetein. Oman näkemykseni mukaan isoimmissa sarjoissa ollaan taipuvaisia odottamaan, kunnes isompien yleisömäärien päästäminen lehtereille on mahdollista.
Espanjan La Ligan puheenjohtaja Javier Tebas on jo väläytellyt ajatusta, jossa syksyllä stadioneilla päästäisiin käyttämään 30 prosenttia niiden yleisökapasiteeteista, tulevan talven alkupuolella 50 prosenttia, ja tammikuussa 2021 päästää katsomot jo täyteen.
Lähde: The Independent
Voita 1000€ lahjakortti ruokakauppaan!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa 1000€ lahjakortin ruokakauppaan!
- Luottopuolustaja solmimassa jatkosopimuksen Manchester Cityn kanssa
- Yllätyskäänne siirtomarkkinoilla – Christopher Nkunku saattaa palata vanhaan seuraansa
- Manchester City asetti hintalapun topparilleen
- Kai Havertz loukkasi polvensa – Arsenal etsii uutta hyökkääjää
- Sky: Crystal Palace hankkimassa korvaajan Eberechi Ezelle – hintalappu 37 miljoonaa euroa
- Douglas Luiz palaamassa Valioliigaan
- Athletic: Arsenal antoi palkankorotuksen laitahyökkääjälleen
- Bournemouth hankkimassa Bayer Leverkusenin laitahyökkääjän 30 miljoonalla eurolla
- Alexander Isakin ja Newcastlen välit poikki – näin seura vastasi Isakin avautumiseen
- Alexander Isak avasi sanaisen arkkunsa