Chelsea korkeimpaan oikeuteen vuosia jatkuneen rasistisen käytöksen vuoksi – seura palkkasi liudan asianajajia välttyäkseen
Kuva: Getty Images
The Athletic kertoo Chelsean joutuvan korkeimpaan oikeuteen, vastaamaan lukuisien entisten pelaajien esittämiin, systeemaattisesti jatkunutta rasismia koskeviin vaateisiin.
Juniorivalmennuksessa toimineen Gwyn Williamsin, ja toisen valmentajan, Graham Rixin jopa 12-vuotiaita lapsia kohtaan vuosikausia esittämä räikeä rasismi nousi esiin vuoden 2018 tammikuussa.
Chelsea, jonka kohdalla ei ollut kyse ensimmäisestä aiheeseen liittyvästä kohusta, pahoitteli asiaa normaalien käytöstapojen mukaan.
– Haluamme pyytää anteeksi kaikilta pelaajilta, jotka ovat joutuneet kokemaan tätä syvästi järkyttävää kohtelua.
Seura palkkasi kuitenkin samaan aikaan lukuisia asianajajia, välttyäkseen virallisilta syytteiltä asiassa. Tässä se ei onnistunut; Athletic kertoi tänään, että Chelsea on osallisena useissa oikeustaisteluissa sitä edustaneiden pelaajien kanssa. Nämä vaativat hyvitystä 1980- ja 1990 -lukujen aikana kärsimästään kohtelusta, joka on aiheuttanut psykologista tuhoa, kuten masennusta ja ihmissuhdeongelmia.
Korkeimman oikeuden käsittely on määrätty kolmen viikon ajalle, maaliskuussa 2022.
Poliittisen korrektiuden nimissä Chelsea on viime aikoina osoittanut tukeaan Black Lives Matter -liikehdinnälle.
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Englantiin siirtynyt hyökkääjä: Näin Serie A ja Valioliiga eroavat toisistaan
- Wayne Rooney: Tottenhamista on tullut Valioliigan alemman keskikastin seura
- Telegraph: Newcastle kiinnostunut Manchester Cityn maalivahdista
- Gary Neville: Tämä oli Rúben Amorimin suurin virhe Manchester Unitedissa
- Jamie Redknapp: Tottenham taistelee putoamista vastaan – ”Jos he eivät ole varuillaan…”
- Tottenham-luotsilta suorat sanat joukkueestaan: ”Olen todella pettynyt ja suuttunut”
- Arsenal murjoi Tottenhamin derbyssä – Arteta: ”En voisi olla ylpeämpi”
- Manuel Akanji jäi yllättäen olemattomalle vastuulle Manchester Cityssä: ”Seurat vaativat lojaaliutta pelaajilta, mutta…”
- Wayne Rooney: Valioliigahistoriaa tehnyt James Milner tulee jatkamaan uraansa – ”Uskomaton saavutus”
- Eberechi Eze taas asialla – Arsenal teki selvää jälkeä Tottenhamista derbyssä
- Wayne Rooney: Valioliigahistoriaa tehnyt James Milner tulee jatkamaan uraansa – ”Uskomaton saavutus”
- Manuel Akanji jäi yllättäen olemattomalle vastuulle Manchester Cityssä: ”Seurat vaativat lojaaliutta pelaajilta, mutta…”
- Jamie Carragher ei pidä Tottenhamin putoamista mahdottomana
- Eberechi Eze taas asialla – Arsenal teki selvää jälkeä Tottenhamista derbyssä
- Tottenham-luotsilta suorat sanat joukkueestaan: ”Olen todella pettynyt ja suuttunut”
- Arsenal murjoi Tottenhamin derbyssä – Arteta: ”En voisi olla ylpeämpi”
- Loppuhetkien maali ratkaisi Liverpoolin ottelun
- Kestättekö paineet? Mikel Artetalta tiukka viesti Arsenalin pelaajille: ”Menkää toiseen seuraan”
- Declan Rice: Arsenalissa käytiin tulisia keskusteluja viimeisimmän pettymyksen jälkeen
- Bournemouthin Marcos Senesi suurseurojen kiikarissa
