Arsenalin lainapelaaja saattaa häipyä seurasta pelaamatta peliäkään

Arsenal lainasi tammikuussa portugalilaisen laitapuolustajan Cedric Soaresin Southamptonista, mutta mies ei ole vielä pelannut peliäkään ”Tykkimiehissä”.
Soares, 28, kärsi polvivammasta tullessaan Arsenaliin, ja seurassa oltiin luottavaisia, että laitapakki olisi käytettävissä jo helmikuun aikana. Kuntoutuminen kuitenkin kesti pidempään, ja lopulta koronapandemia keskeytti sarjan maaliskuussa.
Arsenal ei ole vielä tehnyt lyhytaikaista jatkoa lainalleen, joten näillä näkymin Soares saattaa lähteä seurasta pelaamatta peliäkään. Lisäksi Soaresin sopimus Southamptonin kanssa on umpeutumassa kesäkuun lopulla, joten pelaajasta on tulossa vapaa agentti heinäkuussa.
Arsenalin ja Soaresin on päästävä sopuun lainadiilin jatkamisesta viimeistään 23. kesäkuuta mennessä.
Tällä hetkellä Soaresin pelikunto on jälleen kysymysmerkki. Hän ei saanut peliaikaa valmistavissa harjoitusotteluissa Charltonia ja Brentfordia vastaan, koska kärsi kasvoihin tulleesta vammasta. Soares sai pallon naamaansa harjoituksissa, ja hän on tapaturman jälkeen joutunut pitämään kasvomaskia nenänsä suojaamiseksi.
Soaresin sopimus kattaa tällä hetkellä enää kesäkuun, jolloin Arsenal kohtaa Manchester Cityn, Southamptonin, Brightonin sekä Sheffield Unitedin. Vielä on epävarmaa, nähdäänkö Soaresia ollenkaan kyseisissä otteluissa, ja jos ei, laitapuolustajan lainapestistä on jäämässä hyvin vähän käteen Arsenalille tai pelaajalle itselleen.
Lähde: Goal
Kierrätysvapaita ilmaiskierroksia tai 5 000 käteistä
- Tuohi – Turvallinen ja luotettava
- Ei kierrätystä!
- Voitot tilille minuutissa
- Paul Scholes pettyi Manchester Unitedin asenteeseen: ”Se on hullua”
- Erling Haaland kertoi mielipiteensä vaikeasta kaudesta: ”Meillä ei ollut tarvittavaa intohimoa”
- Valioliigan sarjajumbo pakotti Manchester Cityn tasapeliin
- Vaikeat sopimusneuvottelut auttoivat Mohamed Salah’ta pelaamaan uransa parhaan kauden: ”Se oli lopulta etu”
- Arsenal tekemässä toista espanjalaishankintaa
- Nottingham kaavailee isoa kaappausta Liverpoolista
- Jamie Vardy kiinnostaa edelleen Valioliigassa – onko tässä miehen uusi osoite?
- Fantasy Premier League: GW 36 – katso parhaat pelaajat loppukauden kiriin
- Fabrizio Romano: Arsenal tehnyt kesän ensimmäisen hankinnan
- Mikel Arteta Arsenalista: ”Askel taaksepäin”
- Jamie Vardy kiinnostaa edelleen Valioliigassa – onko tässä miehen uusi osoite?
- Nottingham kaavailee isoa kaappausta Liverpoolista
- Vaikeat sopimusneuvottelut auttoivat Mohamed Salah’ta pelaamaan uransa parhaan kauden: ”Se oli lopulta etu”
- Arsenal tekemässä toista espanjalaishankintaa
- Valioliigan sarjajumbo pakotti Manchester Cityn tasapeliin
- Fabrizio Romano: Arsenal tehnyt kesän ensimmäisen hankinnan
- Erling Haaland kertoi mielipiteensä vaikeasta kaudesta: ”Meillä ei ollut tarvittavaa intohimoa”
- Mikel Arteta Arsenalista: ”Askel taaksepäin”
- Pep Guardiola myöntää yhden asian: “Vaikein koko urallani”
- Sunderland voittoon nousukarsinnoissa – edun kanssa kotipeliin