Manchester Unitedin entinen pelaaja haluaa joukkueen manageriksi: ”Se on unelmani”
Kuva: Getty Images
Manchester Unitedin entinen keskikenttäpelaaja Quinton Fortune unelmoi olevansa jonain päivänä punapaitojen manageri.
Etelä-Afrikan A-maajoukkueessa 46 kertaa esiintynyt Fortune, 43, edusti Unitedia vuosina 1999-2006 pelaten seurassa 126 ottelua.
Fortune aloitti viime vuonna Unitedin alle 23-vuotiaiden joukkueen apuvalmentajana toimittuaan aiemmin nuorten valmentajana myös Cardiffissa. Hän haaveilee nousevansa tulevaisuudessa seuran edustusjoukkueen käskyttäjäksi, mutta hän uskoo tarvitsevansa sitä ennen vielä päävalmentajakokemusta muista seuroista.
Unitedin nykyinen manageri, Fortunen vanha joukkuekaveri Ole Gunnar Solskjær aloitti valmennusuransa seuran reservijoukkueessa ennen kuin siirtyi luotsaamaan norjalaista Moldea ja Cardiffia. Hänet pestattiin Unitedin väliaikaiseksi manageriksi joulukuussa 2018 José Mourinhon saatua potkut, mutta hän sai pestin vakituisesti itselleen hyvien tulosten myötä.
Fortunelta kysyttiin hänen tavoitteitaan valmentajana Manchester Unitedin omassa podcastissa.
– Ajattelin tuota kysymystä eilen jostain syystä ja ensimmäinen ajatukseni oli, että haluan Manchester Unitedin manageriksi. Se on unelmani.
– Tietty aloittelen nyt alle 23-vuotiaissa ja opin paljon ja haluankin oppia mahdollisimman paljon, koska valmentaminen muuttuu niin paljon nykypäivän jalkapallossa.
Fortunen mukaan hänen tämänhetkinen tavoitteensa on nuorten pelaajien kasvattaminen Unitedin edustusjoukkueeseen, mutta tulevaisuudessa hän haluaa olla tekemisissä aikuisten, valmiiden ammattilaispelaajien kanssa.
– Minun on ehkä mentävä muualle tullakseni manageriksi. Mutta unelmani, suurin unelmani on tulla takaisin ja olla Manchester Unitedin manageri.

LUE MYÖS:
Vuoden kovin tarjous: talleta 1€ ja saat 60 kierrätysvapaata ilmaiskierrosta!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta Reactoonz 100 -peliin!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Miksi Antoine Semenyo saa pelata Man Cityn kanssa liigacupissa, mutta Marc Guéhi ei?
- Igor Tudor selitti somehitiksi nousseen hetken: ”Poikani sanoi, että kaikki Kroatiassa nauravat minulle”
- Kakkosvahdit vastakkain Arsenalin ja Man Cityn välisessä liigacupin finaalissa
- Liam Rosenior pyytää pelaajiaan unohtamaan hälyn Chelsean ympärillä
- Kun Trent Alexander-Arnold jäi ulos Englannin kokoonpanosta, seurasi törkeitä huhuja
- Liverpool ei pysynyt Brightonin vauhdissa
- Liverpoolille massiivinen helpotus PSG-ottelun alla
- José Mourinho murtui – koskettavat jäähyväiset Manchester Unitedin ja Chelsean ex-valmentajalle
- Michael Carrick raivosi tuomareista – ”Kaikki oli kaaosta”
- Nyt tuli selitys – tästä Man United -leirissä raivottiin
- Kun Trent Alexander-Arnold jäi ulos Englannin kokoonpanosta, seurasi törkeitä huhuja
- Liam Rosenior pyytää pelaajiaan unohtamaan hälyn Chelsean ympärillä
- Nyt tuli selitys – tästä Man United -leirissä raivottiin
- Liverpoolille massiivinen helpotus PSG-ottelun alla
- José Mourinho murtui – koskettavat jäähyväiset Manchester Unitedin ja Chelsean ex-valmentajalle
- Valioliiga voi saada jopa seitsemän joukkuetta Mestarien liigaan
- Liverpool ei pysynyt Brightonin vauhdissa
- Arsenal-tähdeltä shokkipaljastus: ”Olin siirtymässä Bayern Müncheniin”
- Michael Carrick raivosi tuomareista – ”Kaikki oli kaaosta”
- Man United tähyää 80 miljoonan keskikenttämiestä