Kierrosennakko: Valioliigan mestaruusmatematiikka taas esillä – strategiset sarjasijat pelissä
Kuva: Getty Images
Kaikki valioliigajoukkueet ovat nyt pelanneet 30 ottelua, ja on aika siirtyä kovalla vauhdilla seuraavalle kierrokselle. Se tahkotaan läpi kolmessa päivässä.
Tottenham – West Ham
Tiistaina pelataan Lontoon paikallinen, kun pohjoisen Spurs isännöi itäisemmän puolen Ironsia. Maantieteellisesti joukkueilla ei paljoa välimatkaa ole.
Tomorrow, we travel to North London.
@SpursOfficial
Tottenham Hotspur Stadium
8.15pm
| @Nirvana_Europe
Manchester United – Sheffield United
Keskiviikkona Old Traffordilla pelataan nimenomaan paikasta Eurooppa-liigaan. Unitedeista Ole Gunnar Solskjærin ryhmän odotetaan rynnivän ylöspäin, kun taas yksi kovimmista onnistujista koko kautta ajatellen, Chris Wilderin luotsaama Blades on viime aikoina osoittanut kuuluvansa sittenkin kuolevaisten joukkoon. Voitolla vieraat nousisivat kuitenkin isäntien ohi. Viime keskiviikkona Sheffield jäi skandaalinkäryisessä ottelussa maalittomaan tasatulokseen Aston Villan kanssa. Se käry haihtui puolestaan Newcastlen taivaalle lauantaina, kun St James’ Parkin isännät voittivat Wilderin ryhmän puhtaasti 3-0. Mikäli Man United nappaa kolme pinnaa, nousee se ainakin hetkellisesti kahden pisteen päähän nelospaikan Chelseasta. Kaikki muuttuu kuitenkin juuri nyt nopeasti; Blues pelaa oman ottelunsa torstaina.Chelsea – Manchester City
Stamford Bridgellä nähdään positiivisessa vedossa niin peliesitystensä, kuin myös siirtoutisten valossa etenevä isäntäryhmä. Toisaalta vastaan asettuu myös sarjan paluun jälkeen selkeästi tuhoisin joukkue. Man City on ehtinyt ennen torstain koitosta pelata jo kaksi ottelua Valioliigan uudelleen käynnistymisen jälkeen. Tulos on ollut selkeää; Arsenal- ja Burnley- otteluiden yhteissaldo Pep Guardiolan miehistölle tylyt 8-0. Frank Lampardin johdolla pelaava Chelsea joutui sunnuntaina tekemään töitä, noustessaan tappioasemasta ohi putoamiskurimuksessa olevan Aston Villan. Joukkue oli vielä tunnin kohdalla maaleitta, mutta Christian Pulisicin ja Olivier Giroudin kahden minuutin sisään iskemät osumat tuottivat sille täydet vieraspisteet. Kumpikin joukkue pelaa tavallaan omassa lokerossaan. City menetti mestaruuden ajat sitten, mutta kolmospaikan Leicesteriin nähden etumatkaa ennen kierrosta on yhdeksän pistettä. Chelsea on kolmen pinnan päässä Ketuista, viisi pistettä edellä Manchester Unitedia ja Wolvesia.Liverpool – Crystal Palace
Jürgen Kloppin osasto saattaa varmistaa mestaruuden myös teoriassa jo tällä kierroksella. Mikäli se voittaa Palacen, ja Man City kompuroi Chelseaa vastaan, ei piste-ero enää matemaattisestikaan ole kurottavissa umpeen. Samppanjaa ei kuitenkaan vielä tässä vaiheessa siis kannata laittaa kylmään – punaisten pitää mahdollisen voittonsakin jälkeen odottaa vielä torstaille. Palace on hiipinyt omituisella kaudella pikkuhiljaa ylöspäin. Se on ennen kierrosta vain neljä pinnaa Manchester Unitedia jäljessä. Hurjimmat puhuvat jo Eaglesin eurounelmista.Valioliigan 31. kierros:
Tiistaina 23.6.- Leicester-Brighton klo 20.00
- Tottenham – West Ham klo 22.15
- Manchester United – Sheffield United klo 20.00
- Newcastle – Aston Villa klo 20.00
- Norwich-Everton klo 20.00
- Wolves-Bournemouth klo 20.00
- Liverpool – Crystal Palace klo 22.15
- Burnley-Watford klo 20.00
- Southampton-Arsenal klo 20.00
- Chelsea – Manchester City klo 22.15
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Englantiin siirtynyt hyökkääjä: Näin Serie A ja Valioliiga eroavat toisistaan
- Wayne Rooney: Tottenhamista on tullut Valioliigan alemman keskikastin seura
- Telegraph: Newcastle kiinnostunut Manchester Cityn maalivahdista
- Gary Neville: Tämä oli Rúben Amorimin suurin virhe Manchester Unitedissa
- Jamie Redknapp: Tottenham taistelee putoamista vastaan – ”Jos he eivät ole varuillaan…”
- Tottenham-luotsilta suorat sanat joukkueestaan: ”Olen todella pettynyt ja suuttunut”
- Arsenal murjoi Tottenhamin derbyssä – Arteta: ”En voisi olla ylpeämpi”
- Manuel Akanji jäi yllättäen olemattomalle vastuulle Manchester Cityssä: ”Seurat vaativat lojaaliutta pelaajilta, mutta…”
- Wayne Rooney: Valioliigahistoriaa tehnyt James Milner tulee jatkamaan uraansa – ”Uskomaton saavutus”
- Eberechi Eze taas asialla – Arsenal teki selvää jälkeä Tottenhamista derbyssä
- Wayne Rooney: Valioliigahistoriaa tehnyt James Milner tulee jatkamaan uraansa – ”Uskomaton saavutus”
- Manuel Akanji jäi yllättäen olemattomalle vastuulle Manchester Cityssä: ”Seurat vaativat lojaaliutta pelaajilta, mutta…”
- Jamie Carragher ei pidä Tottenhamin putoamista mahdottomana
- Eberechi Eze taas asialla – Arsenal teki selvää jälkeä Tottenhamista derbyssä
- Loppuhetkien maali ratkaisi Liverpoolin ottelun
- Arsenal murjoi Tottenhamin derbyssä – Arteta: ”En voisi olla ylpeämpi”
- Declan Rice: Arsenalissa käytiin tulisia keskusteluja viimeisimmän pettymyksen jälkeen
- Kestättekö paineet? Mikel Artetalta tiukka viesti Arsenalin pelaajille: ”Menkää toiseen seuraan”
- Bournemouthin Marcos Senesi suurseurojen kiikarissa
- James Milner teki valioliigahistoriaa
