Jürgen Klopp pohti jo ensi kauden voimasuhteita: ”Hyökkäämme kohti mestaruutta, emme puolusta sitä”
Liverpoolin pitkä odotus palkittiin viime viikolla, kun se varmisti sen valioliigahistorian ensimmäisen mestaruuden. Englannin liigamestaruuden se pystyi voittamaan edellisen kerran 1990. Valioliiga perustettiin vuonna 1992.
Liverpoolin saksalaismanageri Jürgen Klopp otti jo kantaa ensi kauden Valioliigan mestaruustaisteluun keskiviikkona Manchester City -kamppailua edeltäneessä lehdistötilaisuudessa, joka pelataan torstaina.
– Hyökkäämme kohti mestaruutta, emme puolusta sitä. Manchester City, Manchester United ja Chelsea tulevat olemaan vahvoja ensi kaudella, Klopp pohti.
– On itsestäänselvää, että City on uskomaton joukkue. United puolestaan on loistavassa vireessä. Ja Chelsea on hyvässä vireessä, ja he ovat tehneet mielenkiintoisia hankintoja. Eivätkä Arsenal, Tottenham ja Leicesterkään ”aio nukkua”, saksalainen jatkoi.
– Mitä saavutimme tällä kaudella, on ensi kaudella historiaa. Siitä tulee vaikeaa, ja City on loistava joukkue. Meidän täytyy näyttää, että olemme valmiita uusimaan mestaruuden, Klopp päätti.
Chelsea on jo hankkinut tulevalle kaudelle Hakim Ziyechin Ajaxista, sekä Timo Wernerin RB Leipzigista. Manchester United puolestaan seilaa tällä hetkellä 15 ottelun tappiottomassa putkessa. Sen kurssi on kääntynyt tämän vuoden puolella. Tammikuun hankinta Bruno Fernandes on pelannut loistavasti.
Lähde: BBC
Voita Weberin kaasugrilli – arvo 999€!
- Vastaa kolmeen nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa Weberin kaasugrillin, jonka arvo on 999€!
- Jürgen Klopp piti Liverpool-faneille hienon puheen ja laittoi yleisön laulamaan seuraajansa nimeä
- Näin FA Cupin finaali vaikuttaa Valioliigan europelipaikkoihin
- Pasi Rautiainen Viaplaylla: ”Historiassa yksi pelaaja menisi heittämällä tähän Man Cityn joukkueeseen”
- Man Cityn Phil Foden, 23, on jo kuusinkertainen Valioliigan mestari: ”En kyllästy siihen ikinä”
- Neljäs putkeen! Manchester City on taas Valioliigan mestari
- Tässä syy Roberto De Zerbin lähdölle Brightonista
- Brentfordilta päivitys hyökkääjästään – missä Valioliigan ykköshämmentäjä jatkaa uraansa?
- Valioliigan päätöskierros: Erling Haaland voitti maalipörssin – nämä joukkueet europeleihin!
- Jürgen Klopp paljasti suunnitelmansa vapautuessaan Liverpoolista – ”En ole aiemmin pystynyt”
- Erik ten Hag löysi positiivisen näkökulman Man Unitedin katastrofikauteen – ”Me tiedämme”
- Virallista! Roberto De Zerbi jättää Brightonin
- Erik ten Hag löysi positiivisen näkökulman Man Unitedin katastrofikauteen – ”Me tiedämme”
- Toinen Valioliigaseura Aaron Ramsdalen perässä – näin Arsenal-torjuja reagoi huhuihin
- Valitsimme valioliigakauden parhaat! Katso myös tähdistökentällinen
- Italian suurseura on kiinnostunut Mason Greenwoodista
- Manchester Cityn supertähti valittiin Valioliigan vuoden pelaajaksi
- Chelsea on ostamassa nuoren brassihyökkääjän isolla summalla
- Wolves tavoittelee maalitykkiä Mestaruussarjasta ilmaiseksi
- Liverpoolin seuraava manageri vahvisti nimityksensä
- Valioliiga-legenda Robin van Persie sai ensimmäisen pestinsä päävalmentajana