Man Cityn entinen pelaaja riemastui päivän jättiuutisesta – toivoo Guardiolan reagoivan jatkosopimuksella
Kuva: Getty Images
Manchester Cityn entinen keskikenttäpelaaja Michael Brown riemastui kuullessaan, että seuran kahden vuoden europelipanna on kumottu.
Euroopan jalkapalloliitto UEFA langetti aiemmin tänä vuonna Citylle kilpailukiellon Mestarien liigaan ja Eurooppa-liigaan kahdeksi seuraavaksi kaudeksi. UEFA:n mukaan City oli liioitellut sponsoritulojaan vuosina 2012-2016 ja kieltäytynyt yhteistyöstä UEFA:n tutkivan tahon kanssa.
Urheilun kansainvälinen vetoomustuomioistuin CAS katsoi kuitenkin Cityn syyllistyneen vain tutkinnan haittaamiseen. CAS:n mukaan muista väitetyistä sääntörikkomuksista ei ollut riittävää näyttöä ja suuri osa väitetyistä rikkomuksista oli jo vanhentunut.
Alunperin UEFA määräsi Citylle myös 30 miljoonan euron sakon, mutta CAS laski sakon suuruuden 10 miljoonaan euroon.
Manchester Cityä vuosina 1995-1999 edustanut Brown, 43, sanoi BBC:lle, että CAS:n päätös on hänen entiselle seuralleen monessa mielessä valtava voitto.
– Fantastinen uutinen. Olemme kuulleet kaiken siitä, miten [manageri] Pep Guardiolan ja pelaajien tulevaisuudet on kyseenalaistettu. ”Pääsevätkö he pelaamaan Mestarien liigassa uransa huipulla?”
– Tässä on katsottava seuran suuntaan. Heidän kantansa tässä asiassa on ollut todella vahva alusta asti. He uskoivat, että he saavat tämän kumotuksi ja he onnistuivat siinä.
Huippumanageri Guardiolan ja Cityn sopimus päättyy ensi kauden jälkeen, mutta Brown toivoo, että muuttunut tilanne saa espanjalaisluotsin pohtimaan tulevaisuuttaan uudessa valossa.
– Kaikki ymmärtävät, millaisella työmoraalilla ja sitoutuneisuudella Pep Guardiola suhtautuu projekteihinsa. Jossain vaiheessa se [Guardiolan aika Cityssä] tulee päätökseen, mutta toivottavasti tämä päätös saa hänet jäämään hieman pidemmäksikin aikaa kuin ensi kauden loppuun.
Brownin mukaan City näyttäytyy nykyisten ja potentiaalisten uusien pelaajien silmissä aivan eri tavalla, kun joukkue pelaa Mestarien liigassa. City on jo varmistanut toisen sijan Valioliigassa, joten se pelaa Mestarien liigan lohkovaiheessa myös ensi kaudella.
– Manchester City on jo valmiiksi iso vetonaula [pelaajille], mutta huippupelaajat haluavat pelata Mestarien liigassa ja nyt he pystyvät siihen [Cityssä].
– Jopa Kevin de Bruyne sanoi, että hänen olisi harkittava tilannettaan, jos City saisi pitkän pannan. Nämä pelaajat haluavat pelata korkeimmalla tasolla, he haluavat voittaa pokaaleja.
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Mikel Arteta otti kantaa Arsenalin loukkaantumistilanteeseen: ”Todella harvinainen vamma”
- Toimittaja: Kapteeni jättää Tottenhamin kesällä
- Athletic: West Ham -valmentajan sopimuksessa mielenkiintoinen pykälä
- Arsenal rynnisti Liigacupin finaaliin!
- Yllätysvalinta? Real Madridista potkut saanutta Xabi Alonsoa tuodaan Valioliigaan
- Pitkä poissaolo uhkaa – Valioliigan tähtihyökkääjä sivuun?
- Eddie Howe kertoi mielipiteensä Sandro Tonalin Arsenal-huhuista
- Avainpelaaja jättämässä Manchester Cityn kesällä
- Virallista: Liverpool hankkii ranskalaistopparin suurella siirtokorvauksella
- Liverpool-pelaaja jäi lainalle Aston Villaan vaikeasta tilanteestaan huolimatta
- Yllätysvalinta? Real Madridista potkut saanutta Xabi Alonsoa tuodaan Valioliigaan
- Arsenal rynnisti Liigacupin finaaliin!
- Pitkä poissaolo uhkaa – Valioliigan tähtihyökkääjä sivuun?
- Avainpelaaja jättämässä Manchester Cityn kesällä
- Virallista: Liverpool hankkii ranskalaistopparin suurella siirtokorvauksella
- Eddie Howe kertoi mielipiteensä Sandro Tonalin Arsenal-huhuista
- Liverpool-pelaaja jäi lainalle Aston Villaan vaikeasta tilanteestaan huolimatta
- Sunderland paukautti ylivoimaisen voiton
- Valioliigassa tehtiin 55 miljoonan euron pelaajakauppa juuri ennen siirtoikkunan umpeutumista
- Englantilaisseura on Glen Kamaran perässä – uusi tarjous