Norwichin päävalmentaja teki yhteenvedon putoamiseen päättyvästä kaudesta: ”Emme olleet tarpeeksi hyviä”
Kuva: Getty Images
Täksi kaudeksi Valioliigaan nousseen Norwichin visiitti pääsarjassa jäi yhden kauden mittaiseksi. Joukkue näytti välillä pirteitä otteita ja esitti hyökkäävää jalkapalloa, mutta säilyminen ei ollut lopulta lähelläkään.
Norwichin päävalmentaja Daniel Farke kommentoi maanantain lehdistötilaisuudessaan joukkueen kautta.
− Meidän täytyy olla rehellisiä ja todeta, ettemme olleet tarpeeksi hyviä. Mutta en voi syyttää ketään tiettyä henkilöä, Farke totesi ja jatkoi.
− Voin vain pyytää anteeksi. Olen pettynyt, etten pystynyt tekemään toista ihmettä.
Norwich pelasi viihdyttävää jalkapalloa, mutta tasoero muihin joukkueisiin nähden oli selvä siitäkin huolimatta, että Norwich onnistui riistämään pisteitä isommiltaan.
− Meidän ja muiden seurojen välillä on iso kuilu taloudessa ja yksilöiden laadussa. Olen ainut henkilö, jota syytän, ja minusta pelaajat voi jättää siinä mielessä rauhaan, Farke harmitteli.
Norwichilla on kautta jäljellä vielä kolme peliä. Tiistaina on vastassa Chelsea.
− Putoamisen varmistuttua peleistä on mahdotonta nauttia, mutta on kunnia pelata maailman parhaassa sarjassa. Voimme siten luoda momentumia jatkoa ajatellen, Farke sanoi.
Ensi kaudella Norwich lähtee tavoittelemaan nousua takaisin Valioliigaan.
− Tunnen tuskaa putoamisen takia, mutta olen johtavassa asemassa, joten minun täytyy toimia esikuvana. On tärkeää näyttää johtajuutta tällaisina hetkinä, eikä pelkästään työn takia, vaan koska näinä aikoina on osoitettava oikeanlaista henkeä, Farke päätti.
LUE MYÖS:
Voita kisapaketti kahdelle jääkiekon MM-kisoihin!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa kisapaketin kahdelle jääkiekon MM-kisoihin Sveitsiin!
-
- Palkinto sisältää:
- otteluliput peliin Suomi-USA (18.5.)
- suorat lennot Helsinki-Zürich-Helsinki
- kahden yön majoituksen aamiaisineen
- lentokenttäkuljetukset
- Palkinto sisältää:
-
- Fantasy Premier League: GW 9 – katso parhaat vaihtoehdot kapteeniksi
- Ensimmäinen peli Nottinghamissa: Sean Dyche teki heti kovan tempun
- Aston Villalle paha lässähdys eurokentillä
- Tappioita kokeneen Liverpoolin pelaajat kokoontuivat yhteen: ”Halusin sanoa asioita”
- Roy Keane haukkui kokonaisen valioliigajoukkueen pelaajat: ”Idiootteja!”
- Alexander Isak loukkaantui – näin Arne Slot kommentoi
- Englantilaisseurat murskajaisissa Mestarien liigassa – yksi pettyi
- Sean Dyche esittäytyi – näin hän kommentoi Nottingham-pestiään
- Väite: Newcastle solmi salassa uuden sopimuksen
- Romano: Aston Villa tekee jatkosopimuksen luottopelaajansa kanssa
- Ensimmäinen peli Nottinghamissa: Sean Dyche teki heti kovan tempun
- Roy Keane haukkui kokonaisen valioliigajoukkueen pelaajat: ”Idiootteja!”
- Tappioita kokeneen Liverpoolin pelaajat kokoontuivat yhteen: ”Halusin sanoa asioita”
- Aston Villalle paha lässähdys eurokentillä
- Englantilaisseurat murskajaisissa Mestarien liigassa – yksi pettyi
- Alexander Isak loukkaantui – näin Arne Slot kommentoi
- Väite: Newcastle solmi salassa uuden sopimuksen
- Sean Dyche esittäytyi – näin hän kommentoi Nottingham-pestiään
- Pep Guardiola Man Cityn pelaajasta: ”Yksi lahjakkaimmista mitä olen koskaan nähnyt”
- Arsenal murskasi Atletico Madridin Mestarien liigassa – Gyökeres osui kahdesti