Kaikkia valioliigaseuroja on varoitettu tänään torstaina tietoverkkohakkereista, koska yhdeltä nimeämättömältä seuralta oltiin juuri lähellä viedä yli miljoona euroa siirtoneuvotteluiden yhteydessä.

Britannian Kansainvälinen Kyberturvallisuuskeskus (NCSC) varoitti torstaina, että hakkerit ovat keskittyneet viime aikoina entistä vahvemmin Englannin pääsarjaseuroihin osana laajempaa hyökkäystä kohti maan urheilusektoria.

NCSC:n tuore raportti nostaa esille tapauksen, jossa valioliigaseuran toimitusjohtajan sähköposti hakkeroitiin ennen siirtoneuvotteluiden alkua. Sen seurauksena miljoonan punnan suuruinen osuus siirron kokonaiskorvauksesta oli lähellä joutua vääriin käsiin. Vasta pankin puuttuminen asiaan pysäytti hakkereiden aikeet.

– Kannatan kaikkia urheilullisia elimiä käyttämään tämän ajan tarkastamaan, miten jokainen voi itse parantaa omaa kyberturvallisuuttaan. Vaikka se ei olekaan itsestäänselvin huolenaihe urheilusektorilla nyt, kun kaikki keskittyvät palaamaan normaaliin [koronaviruksen jälkeen], meidän tutkimustulokset osoittavat verkkorikollisten koettelevan tätä alaa toden teolla, NCSC:n toiminnanjohtaja Paul Chichester ilmoitti raportissa.

NCSC:n mukaan vähintään 70 prosenttia Britannian urheilulaitoksista joutuu hakkeroinnin kohteeksi joka vuosi, mikä on puolet enemmän kuin keskiarvo muiden Iso-Britannian yritysten keskuudessa. Noin 30 prosenttia näistä tapauksista aiheuttaa taloudellista vahinkoa. Menetysten keskiarvo on 10 000 puntaa tapausta kohden ja suurin yksittäinen menetys on arvoltaan neljä miljoonaa puntaa.

Lähteet: TalkSPORT, Evening Standard, ESPN, Reuters