Lähde: Manchester Unitedin jättikaupan vahvistuminen ”enää muutaman päivän päässä”
Manchester United on todella nokittamassa Chelsean hyökkääjähankinta Timo Werneriä, toisella Bundesliiga-kaappauksella. Kyse on, yhä edelleen, Jadon Sanchon paluusta kotimaahansa.
The Independent välittää tietoa, jonka mukaan pitkään huhutussa kaupassa ollaan nyt tekemässä nopeita liikkeitä. Borussia Dortmund on tietojen mukaan ilmoittanut, että mikäli siirto ei toteudu ennen sen pre-seasonin alkua, sitä ei tehdä lainkaan. Aikaa on vähän, sillä seuran valmistautuminen tulevaan kauteen alkaa 10. elokuuta.
Sanchon henkilökohtaisista ehdoista on jo päästy sopuun, kuten mitä ilmeisimmin myös siirron kokonaishinnasta. Sen arvioidaan liikkuvan 120 miljoonan punnan, eli yli 130 miljoonan euron tietämillä. Kyse neuvotteluissa olisi tämän tiedon pohjalta enää siitä, millaisissa osissa United maksun suorittaa.
Dortmundin asettama takaraja johtuu luonnollisesti siitä, että seuran on Sanchon lähtiessä ehdittävä hankkimaan tälle korvaaja, ja sopeutettava tämä joukkueeseen.
Voita sähköpyörä – arvo yli 1000€!
- Vastaa neljään nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa sähköpyörän, jonka arvo on yli 1000€!
- Chelsea valmis maksamaan yli 30 miljoonaa euroa 17-vuotiaasta nuorukaisesta
- Marca: Manchester United kiinnostunut Espanjan maajoukkuevahdista
- Athletic: Thomas Tuchel on kiinnostunut Manchester Unitedin päävalmentajan pestistä
- Aston Villan pelaaja palasi harjoituksiin 272 päivän jälkeen
- Bayernin jättävä Thomas Tuchel ”rakasti” Valioliigassa valmentamista
- Seurapomo: Manchester United haluaa myydä Mason Greenwoodin
- Lähde: Tässä on Manchester Unitedin ykkösehdokas Erik ten Hagin tilalle
- Englantilaisseurassa yllättävät valmentajapotkut
- Virallista: Thiago Silva palaa kotiin
- Romano: Chelsea myymässä hyökkääjänsä kesällä
- Englantilaisseurassa yllättävät valmentajapotkut
- Lähde: Tässä on Manchester Unitedin ykkösehdokas Erik ten Hagin tilalle
- Christian Erikseniltä tunnustus Man Unitedin nöyryyttävästä murskatappiosta – ”Me otamme syyt niskoillemme”
- Seurapomo: Manchester United haluaa myydä Mason Greenwoodin
- Romano: Chelsea myymässä hyökkääjänsä kesällä
- Virallista: Thiago Silva palaa kotiin
- Liverpoolin kapteeni haluaa olla siirtymävaiheessa mukana – diiliä vuosi jäljellä
- Michael Owen: Man Unitedin tulisi harkita Erik ten Hagille potkuja heti – ”Nyt on niin paljon pelissä”
- Jättinöyryytys! Manchester United teki kyseenalaista historiaa
- Tämä Erling Haalandin reaktio ärsytti nyt Roy Keanea – ”Hemmoteltu kakara”