Vahvistus: Saksan maajoukkuetähti Kai Havertz siirtyy Chelseaan

Chelsea on hankkinut Bayer Leverkusenin hyökkäävän keskikenttäpelaajan Kai Havertzin, kertoo lontoolaisseura tiedotteessaan.
Havertz, 21, on solminut Chelsean kanssa viiden vuoden sopimuksen. BBC:n ja Sky Sportsin mukaan Chelsea maksaa hänestä Leverkusenille 71 miljoonan punnan (noin 79,6 miljoonaa euroa) siirtokorvauksen.
– Olen erittäin iloinen ja ylpeä siitä, että olen täällä. Tämä on minulle toteutunut unelma, kun pääsen pelaamaan Chelsean kaltaiseen isoon seuraan, enkä malta odottaa kaikkien pelaajien ja valmentajien tapaamista, kommentoi Havertz uuden seuransa tiedotteessa.
– Kai on yksi ikäluokkansa parhaista pelaajista maailman jalkapallossa, joten olemme todella iloisia, että hänen tulevaisuutensa on Chelseassa. Hän on näyttänyt osaamisensa yhdessä maailman parhaista sarjoista, hän pelaa Saksan maajoukkueessa ja hän on jännittävä, dynaaminen lahjakkuus, sanoo Chelsean seurajohtaja Marina Granovskaia.
Havertz debytoi Leverkusenin edustusjoukkueessa jo vuonna 2016 ja pelasi saksalaisseuran ykkösmiehistössä 150 ottelua ennen siirtoaan Chelseaan. Noissa otteluissa hän teki 46 maalia ja syötti 31. Saksan A-maajoukkueessa Havertz on pelannut seitsemän ottelua ja tehnyt yhden maalin.
Chelsea on hankkinut ennen alkavaa kautta myös kuusi muuta pelaajaa. Lontoolaisten riveihin ovat liittyneet Havertzin lisäksi Timo Werner (RB Leipzig), Hakim Ziyech (Ajax), Xavier Mbuyamba (Barcelona), Malang Sarr (OGC Nice), Ben Chilwell (Leicester) ja Thiago Silva (Paris Saint-Germain).

Kierrätysvapaita ilmaiskierroksia tai 5000 käteistä
- Tuohi – Turvallinen ja luotettava
- Ei kierrätystä!
- Voitot tilille minuutissa
- Auto-onnettomuudessa jalkansa murtanut Michail Antonio palasi pelikentille
- Telegraph: Jack Grealish herättänyt Napolin kiinnostuksen
- Brighton hankki Italian maajoukkuetopparin
- Leeds hankkimassa Slovenian maajoukkuetopparin
- Chelsea avasi seurajoukkueiden MM-kisat heikon yleisömäärän edessä
- Chelsea kiinnostunut lupaavasta belgialaislaiturista
- Gareth Bale ja kumppanit yrittävät ostaa seuran Englannista
- Bournemouth löysi korvaajan Milos Kerkezille
- João Pedro Newcastlen kiikarissa
- Valioliiga-nousija Leeds teki kesän ensimmäisen hankintansa
- Gareth Bale ja kumppanit yrittävät ostaa seuran Englannista
- Chelsea avasi seurajoukkueiden MM-kisat heikon yleisömäärän edessä
- Brighton hankki Italian maajoukkuetopparin
- Telegraph: Jack Grealish herättänyt Napolin kiinnostuksen
- Manchester United asetti Rasmus Højlundille hintalapun
- Chelsea kiinnostunut lupaavasta belgialaislaiturista
- Valioliiga-nousija Leeds teki kesän ensimmäisen hankintansa
- Leeds hankkimassa Slovenian maajoukkuetopparin
- Bournemouth löysi korvaajan Milos Kerkezille
- Manchester Cityn uusi hankinta tavoittelee Ballon d’Oria: ”Siksi olen täällä”