Virallista: Newcastle hankki uuden hyökkääjän – siirtosumma 20 miljoonaa puntaa
Kuva: Getty Images
Newcastle United on vahvistanut hankkineensa Callum Wilsonin Bournemouthista vuoteen 2024 ulottuvalla sopimuksella. Mediatietojen mukaan Newcastle maksaa englantilaishyökkääjästä 20 miljoonaa puntaa (noin 22,4 miljoonaa euroa).
Wilson, 28, keräsi vyöllensä yhteensä 184 peliä ja 67 maalia Bournemouthin paidassa siirryttyään seuraan Coventrysta vuonna 2014. Hän on pelannut neljä ottelua Englannin maajoukkueessa ja tehnyt yhden maalin.
Viime kaudella Wilson teki kahdeksan ja alusti kolme maalia Valioliigassa. Hän ei kuitenkaan onnistunut pelastamaan Bournemouthia sarjaputoamiselta.
[readmore from=Siirtouutiset]
Bournemouth on myynyt tänä kesänä kaksi muutakin avainpelaajaansa takaisin valioliigatasolle. Hollantilaispuolustaja Nathan Aké siirtyi kauden päätyttyä 41 miljoonalla punnalla Manchester Cityyn ja englantilaisvahti Aaron Ramsdale 18,5 miljoonalla punnalla Sheffield Unitediin.
Newcastle on tiettävästi päässyt sopuun myös Ryan Fraserin ilmaisesta siirrosta St James’ Parkille. Skotlantilaislaituri jätti Bournemouthin kesäkuussa, eikä jatkanut sopimustaan koronaviruspandemian venyttämän sarjakauden loppuun saakka.
LUE MYÖS:
🎁 Huipputarjous jatkuu: 10 euron kierrätysvapaa megakierros Reactoonz-peliin – vain 1 eurolla!
- Peli: Reactoonz
- Vain uusille asiakkaille!
- Jos et voi voittaa heitä, osta heidät: Nottingham Forestilta mielenkiintoinen hankinta
- Valioliigan kausiennakko 2026-27 – Fulham: Heikompi kuin viime kaudella
- Huippuvahvistus myönsi: Brighton on vain väliporras matkalla ylöspäin
- Sieltä se tuli! Fulham vahvistuu – tiskiin lyötiin ennätyskorvaus
- AC Milan puki myyntihousut jalkaan – nämä Valioliiga-seurat kärkkyvät avainpelaajaa
- Newcastle sai rukkaset – pelaaja kieltäytyi 15 miljoonan euron siirrosta
- Valioliigan kausiennakko 2026-27 – Coventry City: Lisää laatua kaipaisi
- Nyt se on varmaa: Liverpool hankki pelaajan Barcelonasta
- Siirto Interiin kaatui lääkärintarkastukseen – Crystal Palace iski haaskalle
- Times: Aston Villa voi iskeä kyntensä Real Madridin herkkupalaan

- Vieläkö hän pelaa jalkapalloa? Elävä legenda palaamassa Englantiin
- AC Milan puki myyntihousut jalkaan – nämä Valioliiga-seurat kärkkyvät avainpelaajaa
- Valioliigan kausiennakko 2026-27 – Ipswich Town: Yli 100 miljoonan pelaajahankinnat eivät riitä
- Times: Aston Villa voi iskeä kyntensä Real Madridin herkkupalaan
- Lähde: Tottenhamistakin tuttu mies korvaamassa Arsenalin tähtihankinnan
- Hyökkääjä on kesän yksi suurimmista hahmoista – saattaa siirtyä pian Valioliigaan