Guardian: Arsenal harkitsee keskikenttämiehensä lainaamista – tilalle Mestarien liiga -tason huippuhankinta?
Arsenal harkitsee Lucas Torreiran lainaamista Italiaan. The Guardianin mukaan Serie A -seuroista Torino ja Fiorentina ovat kiinnostuneita tuomaan keskikenttäpelaajan riveihinsä.
Torreira ei ole onnistunut yltämään parhaalle tasolleen Mikel Artetan alaisuudessa, eikä hän saanut peliaikaa Arsenalin 3-0-voitossa Fulhamia vastaan viime viikon lauantaina. Lainalta palannut Mohamed Elneny hyppäsi sen sijaan avaukseen.
Arsenal on tiettävästi valmis myymään 24-vuotiaan uruguaylaispelaajan eteenpäin 19 miljoonan euron siirtokorvausta vastaan. Jos ostajia ei kuitenkaan löydy, on laina myös konkreettinen vaihtoehto.
[readmore from=Siirtouutiset]
Arsenal haluaa tehdä keskikentälleen tilaa potentiaalisia lisävahvistuksia varten. Lontoolaisseura on yhä kiinnostunut Atlético Madridin ghanalaisesta Thomas Parteysta, joka loisti viime kaudella erityisesti Mestarien liigan pudotuspeleissä Liverpoolia vastaan. Lyonin Houssem Aouaria on yhdistetty myös viime aikoina Emiratesille.
Torreira on itsekin kiinnostunut paluusta Serie A:han, missä hän vietti kolme kokonaista kautta ennen siirtymistä Unai Emeryn alaisuuteen. Viime kaudella Torreira, jonka Arsenal hankki noin 28 miljoonalla eurolla Sampdoriasta, aloitti 17 kamppailua Valioliigassa.
- Käänne Jamie Carragherin ja Aston Villan riitaan
- Jack Grealish jälleen ulos Evertonin vahvuudesta
- Mikä mättää Manchester Unitedissa? Michael Carrick kommentoi
- Viikko Espanjassa muutti kaiken – Tottenham pääsi voittoputkeen: ”Se todella auttoi meitä”
- Laitapelaaja palasi Man Unitedin harjoituksiin – ollut viisi viikkoa sivussa pelikentiltä
- Paul Merson: Man United on pian putoamisviivan alapuolella
- Ole Gunnar Solskjær vahvisti olleensa ehdolla Man Unitedin väliaikaisvalmentajaksi: ”Minulla on vielä jotain selvittämätöntä siellä”
- Valioliigan pohjalla konttaava seura teki ison päätöksen päävalmentajansa tulevaisuudesta
- Voiko Man United pudota Valioliigasta? Erik ten Hag ei pidä sitä mahdottomuutena
- Jamie Carragherilta suorat sanat Liverpool-pelaajan tempusta: ”Tuon on loputtava”
- Andoni Iraola ei ymmärrä tuomarin ratkaisua: ”Se oli selvä pilkku”
- Toimittaja: Man United Bayern Münchenin kultakimpaleen perässä
- Kai Havertz teki Valioliiga-historiaa – Man City -legendan ennätys nurin
- Opta nosti melkoisen tilastokummajaisen esiin Liverpoolin pelistä
- Lehti: Tottenham löi hurjan hintalapun tähtipelaajalleen
- Gary Neville: Man United ei joudu Valioliigan putoamistaistoon
- Jamie Carragherilta suorat sanat Liverpool-pelaajan tempusta: ”Tuon on loputtava”
- Hyvän alkukauden pelannut Ronald Araújo paljasti – nämä henkilöt auttoivat sopeutumaan Liverpooliin
- Valioliigan pohjalla konttaava seura teki ison päätöksen päävalmentajansa tulevaisuudesta
- Valioliiga-seuran luotsilta raju purkaus: ”Voisin aloittaa muualla jo kahden viikon päästä”