Jättikauppa Manchester Unitedin ja Barcelonan välillä voi vielä toteutua – kahdella ehdolla
Kuva: Getty Images
Manchester United ja Barcelona voivat päätyä pelaajakaupoille vielä tämän siirtoikkunan viimeisinä päivinä.
Kauppahuhujen kohteena on Ousmane Dembélé.
Eri lähteet kertovat, että Dembélé on tähän asti hylännyt ajatuksen Unitediin siirtymisestä. Sittemmin ranskalaishyökkääjän mieli on muuttunut, ja nyt barcelonalaislehti Mundo Deportivo uutisoi, että Dembélé olisi valmis siirtymään Old Traffordille.
Barcelona sinänsä olisi avoin Dembélén myymiselle, sillä seura on akuutissa rahapulassa. Barcelonassa tiedetään vallan hyvin, että mahdollisessa myynnissä ei päästä lähellekään sitä 130 miljoonan euron summaa, jonka Barca Dembéléstä Borussia Dortmundille maksoi kolme vuotta sitten. Nyt huhuttu hintalappu on jossain 50-60 miljoonan euron hujakoilla.
[readmore from=Siirtouutiset]
Mahdollisen kaupan toteutumiseen liittyy kuitenkin edelleen pari ehtoa. Ensinnäkin on muistettava, että Unitedille Dembélé olisi varavaihtoehto. Ensisijaisesti seura yrittää edelleen hankkia Jadon Sanchoa Dortmundista. Ongelmaksi on muodostunut Dortmundin tuhti pyyntihinta (120 miljoonaa euroa), mistä saksalaisseura ei ole ollut valmis tinkimään piiruakaan.
Jos United ei Sanchoa saa, se kohdistaa huomionsa Dembéléen, mutta edelleen on yksi este ylitettävänä. Tämän hetken tietojen mukaan United haluaisi Dembélén vain lainalle, kun taas Barcelona suostuu vain myymään. MD:n mukaan Dembélé itsekään ei halua lähteä lainalle, vaan jos hän siirtyy johonkin, niin sitten pysyvästi.
LUE MYÖS
- Lähde: AS Roma tekemässä uuden tarjouksen Man United -puolustajasta – sopu jo lähellä
- Manchester United saamassa ylijäämäpelaajansa kaupaksi – vahvistus jo tänään?
LUE MYÖS:
- BBC: Mikel Arteta solmimassa massiivista jatkosopimusta
- Ilari Kangasniemi, 19, kertoo ensivaikutelmansa Leicesteristä: ”Se on vähän erilaista”
- Virgil van Dijk, 35, päätti jatkaa maajoukkueuraansa: ”Se oli valtava päätös”
- Paul Scholes kritisoi Manchester Unitedia: ”Minusta tätä on ikävä sanoa, mutta…”
- Liverpoolin luottopelaaja kertoi mielipiteensä tulevaisuudestaan
- Romano: Tottenham luottaa päävalmentajaansa surkeasta alkukaudesta huolimatta
- Thomas Tuchelille lisää huonoja uutisia – jopa viisi pelaajaa ulos Englannin ryhmästä
- Granit Xhaka sivuun neljän vuoden takaisten tapahtumien takia
- Manchester Unitedin hyökkääjä kärsii vanhasta vammasta – Carrick: ”Katsotaan, mitä tuleman pitää”
- Athletic: Cole Palmer jää sivuun Englannin maaotteluista
- Paul Scholes kritisoi Manchester Unitedia: ”Minusta tätä on ikävä sanoa, mutta…”
- Granit Xhaka sivuun neljän vuoden takaisten tapahtumien takia
- Liverpoolin luottopelaaja kertoi mielipiteensä tulevaisuudestaan
- Ilari Kangasniemi, 19, kertoo ensivaikutelmansa Leicesteristä: ”Se on vähän erilaista”
- Troy Deeney: Florian Wirtz ei näytä kuuluvan Valioliigaan
- Thomas Tuchelille lisää huonoja uutisia – jopa viisi pelaajaa ulos Englannin ryhmästä
- Romano: Tottenham luottaa päävalmentajaansa surkeasta alkukaudesta huolimatta
- Virgil van Dijk, 35, päätti jatkaa maajoukkueuraansa: ”Se oli valtava päätös”
- Manchester Unitedin hyökkääjä kärsii vanhasta vammasta – Carrick: ”Katsotaan, mitä tuleman pitää”
- Fulham-luotsi ymmällään tuomaritoiminnasta: ”Eivät antaisi Manchester Unitedin hävitä”