Siirtoikkuna sulkeutui jo, joten miksi tänäänkin on Deadline Day? – Nämä pelaajat saattavat liikahtaa

Siirtoikkuna umpeutuu tänään.
Hetkinen? Eikös siirtoikkuna umpeutunut jo vajaa kaksi viikkoa sitten?
Kyllä. Silloin umpeutui ikkuna kansainvälisten siirtojen ja valioliigaseurojen keskinäisten siirtojen osalta. Sen jälkeen valioliigaseurat ovat vielä saaneet tehdä kauppoja Mestaruussarjassa, Ykkösliigassa ja Kakkosliigassa pelaavien seurojen kanssa.
Tänään on siis Deadline Day 2. Suomen aikaa kello 19:ään asti on aikaa tehdä kauppoja. Jo eilen torstaina nähtiin yksi iso kauppa, kun Huddersfieldin keskushyökkääjä Karlan Grant siirtyi West Bromwichiin 16,5 miljoonan euron siirtosummalla.
Ketkä muut voivat tänään liikahtaa?
Joe Rodon
José Mourinho olisi halunnut vahvistaa Tottenhamin keskuspuolustusta jo kansainvälisen siirtoikkunan puitteissa, mutta silloin ei vielä lykästänyt. Jo silloin nostettiin esiin nimi Joe Rodon.
Kyseessä on 22-vuotias Swansean toppari. Siirtosummasta on keskusteltu, ja sen on arveltu asettuvan jonnekin 7-18 miljoonan punnan välille. Sky Sportsin mukaan myös West Ham on jollain tasolla kiinnostunut Rodonista.
Ismaïla Sarr
Watfordin laitahyökkääjä Ismaïla Sarr on mahdollisesti liikkumassa Manchester Unitediin. United yritti houkutella koko kesän Jadon Sanchoa Borussia Dortmundista. Siirtosummasta ei päästy sopuun, eikä kakkosvaihtoehto Ousmane Dembélékään irronnut Barcelonasta lainalle.
Mikäli United vielä laitahyökkääjän haluaa, 22-vuotias Sarr voisi olla suhteellisen mitat täyttävä ehdokas. Viime kaudella nuorukainen iski Valioliigassa viisi maalia ja antoi neljä maalisyöttöä.
Saïd Benrahma
Marcus Forss on menettämässä aisaparinsa Brentfordista, sillä Saïd Benrahma on vahvasti siirtymässä West Hamiin.
Viime kaudella 25-vuotias Benrahma iski Mestaruussarjassa komeat 17 maalia. Nyt moni valioliigaseura on miehen perässä, ja Hammes näyttää todennäköisimmältä vaihtoehdolta. Tiettävästi West Ham on jo sopinut viisivuotisesta sopimuksesta laitahyökkääjän kanssa, ja siirtosummastakin ollaan pääsemässä sopuun. Se voi olla peräti 30 miljoonaa puntaa.
Lisäksi seuraa saattavat hyvin vaihtaa Norwichin Todd Cantwell, Arsenalin William Saliba, Tottenhamin Danny Rose, Liverpoolin Harry Wilson sekä Bournemouthin Joshua King ja David Brooks.
Lähde: Sky Sports

Kierrätysvapaita ilmaiskierroksia tai 5000 käteistä
- Tuohi – Turvallinen ja luotettava
- Ei kierrätystä!
- Voitot tilille minuutissa
- Brighton hankki Italian maajoukkuetopparin
- Leeds hankkimassa Slovenian maajoukkuetopparin
- Chelsea avasi seurajoukkueiden MM-kisat heikon yleisömäärän edessä
- Chelsea kiinnostunut lupaavasta belgialaislaiturista
- Gareth Bale ja kumppanit yrittävät ostaa seuran Englannista
- Bournemouth löysi korvaajan Milos Kerkezille
- João Pedro Newcastlen kiikarissa
- Valioliiga-nousija Leeds teki kesän ensimmäisen hankintansa
- MEN: Manchester United edelleen luottavainen Bryan Mbeumon hankinnan suhteen
- Manchester United asetti Rasmus Højlundille hintalapun
- Chelsea avasi seurajoukkueiden MM-kisat heikon yleisömäärän edessä
- Gareth Bale ja kumppanit yrittävät ostaa seuran Englannista
- Chelsea kiinnostunut lupaavasta belgialaislaiturista
- Manchester United asetti Rasmus Højlundille hintalapun
- Valioliiga-nousija Leeds teki kesän ensimmäisen hankintansa
- Bournemouth löysi korvaajan Milos Kerkezille
- Manchester Cityn uusi hankinta tavoittelee Ballon d’Oria: ”Siksi olen täällä”
- João Pedro Newcastlen kiikarissa
- MEN: Manchester United edelleen luottavainen Bryan Mbeumon hankinnan suhteen
- Palaako João Félix Portugaliin? – ”Hänen on osoitettava se”