Jürgen Klopp latasi suorat sanat Everton-tasapelin VAR-tuomioista: ”Selkeä rangaistuspotku”

Jürgen Klopp ei ollut tyytyväinen näkemäänsä tuomarityöskentelyyn, kun Liverpool jäi Evertonin vieraana 2-2-tasapeliin lauantain Merseysiden derbyssä (lue lisää).
Ottelun avauskympillä Virgil van Dijk joutui jättämään kentän Everton-maalivahti Jordan Pickfordin ruman taklauksen seurauksena. Tilanteesta ei kuitenkaan seurannut rangaistuspotkua tai punaista korttia, koska tilanne liputettiin paitsioksi.
Kloppin mielestä Evertonin ei olisi pitänyt selvitä tilanteesta ilman rangaistusta, vaikka linjatuomarin lippu nousikin pystyyn.
– Se oli näkemäni perusteella selkeä rangaistuspotku, Klopp sanoi lehdistölle.

– Lippu nousi sen jälkeen paitsion merkiksi. Minusta tilanteen olisi voinut silti katsoa uudelleen. Meillä ei kuitenkaan ole vaikutusvaltaa siihen, joten mitä voin sanoa? Tuo ei oluut taklaus, jonka maalivahti voi tehdä.
VAR astui kuvioihin myös pelin lisäajalla, kun Liverpool-kippari Jordan Hendersonin tekemä 3-2-maali hylättiin erittäin niukan paitsiotuomion vuoksi.
Maalin syöttänyt Sadio Mané nojasi VAR-tuomariston mielestä liikaa linjan väärälle puolelle, kun Thiago pelasi pallon hänelle rangaistusalueen sisällä.
– Olen oikeasti VAR:n suuri fani, Klopp jatkoi.
– [Viime kaudella] Aston Villan vieraana [meiltä hylättiin maali koska] pelaajamme kainalo oli paitsiossa. Nyt kainaloa ei kuitenkaan ollut paitsiossa. Kaikki sanovat minulle, että se ei ollut paitsio, mutta se ei paranna fiilistäni.

Kierrätysvapaita ilmaiskierroksia tai 5000 käteistä
- Tuohi – Turvallinen ja luotettava
- Ei kierrätystä!
- Voitot tilille minuutissa
- Auto-onnettomuudessa jalkansa murtanut Michail Antonio palasi pelikentille
- Telegraph: Jack Grealish herättänyt Napolin kiinnostuksen
- Brighton hankki Italian maajoukkuetopparin
- Leeds hankkimassa Slovenian maajoukkuetopparin
- Chelsea avasi seurajoukkueiden MM-kisat heikon yleisömäärän edessä
- Chelsea kiinnostunut lupaavasta belgialaislaiturista
- Gareth Bale ja kumppanit yrittävät ostaa seuran Englannista
- Bournemouth löysi korvaajan Milos Kerkezille
- João Pedro Newcastlen kiikarissa
- Valioliiga-nousija Leeds teki kesän ensimmäisen hankintansa
- Gareth Bale ja kumppanit yrittävät ostaa seuran Englannista
- Chelsea avasi seurajoukkueiden MM-kisat heikon yleisömäärän edessä
- Brighton hankki Italian maajoukkuetopparin
- Telegraph: Jack Grealish herättänyt Napolin kiinnostuksen
- Manchester United asetti Rasmus Højlundille hintalapun
- Chelsea kiinnostunut lupaavasta belgialaislaiturista
- Valioliiga-nousija Leeds teki kesän ensimmäisen hankintansa
- Leeds hankkimassa Slovenian maajoukkuetopparin
- Bournemouth löysi korvaajan Milos Kerkezille
- Manchester Cityn uusi hankinta tavoittelee Ballon d’Oria: ”Siksi olen täällä”