Pep Guardiola iloitsi Man Cityn esityksestä ja yksilöiden onnistumisista: ”Hän pelasi taas todella hyvin”

Manchester Cityn managerilla Pep Guardiolalla oli tiistaina aiheita iloita hänen suojattiensa voitettua Olympiakosin Mestarien liigassa 3-0.
City oli selkeästi vahvempi joukkue läpi ottelun, mutta Guardiola halusi nostaa esiin myös yksittäisiä onnistujia.
Toppari John Stones pelasi ensimmäistä kertaa täydet minuutit sitten Valioliigan avauskierroksen ja esiintyi edukseen.
– Hän nousi takaisin omalle tasolleen uskomattomalla esityksellä – lähes täydellisellä sellaisella – eikä se ole helppoa, kun on ollut pitkään pelaamatta, kommentoi Guardiola Goalin mukaan.
– Olen todella iloinen hänen mentaliteetistaan, hän pelasi todella hyvin.
Cityllä on ollut alkukaudesta loukkaantumishuolia etenkin hyökkäysosastolla Sergio Agüeron ja Gabriel Jesusin vaivojen myötä. Jesus pelasi tiistaina paluuottelunsa reisivammansa jälkeen ja osoitti, miksi City on kaivannut luontaista ysipaikan pelaajaa. Brasilialaishyökkääjä viimeisteli komeasti yläkulmaan kymmenisen minuuttia ennen varsinaisen peliajan päättymistä.
– Se oli tietysti tärkeää, että hän palasi. Se on hyvä uutinen, etenkin itse hyökkääjälle, joka teki loistavan maalin, sanoi Guardiola.
– Olen tyytyväinen lähes koko otteluun ja iloinen siitä, että Gabriel on palannut.
Agüeron ja Jesusin tehoja on menneinä viikkoina ansiokkaasti paikannut muun muassa kesällä hankittu espanjalaislaituri Ferran Torres, joka onnistui maalinteossa myös keskiviikkona. Valenciasta saapunut Torres teki jo kolmannen maalinsa tämän kauden Mestarien liigassa.
– Hän pelasi taas todella hyvin ja teki loistavan maalin, liikkui todella hyvin pallon kanssa ja ilman. Hän kehittyy. Hän on tehnyt jo paljon maaleja, ja me olemme iloisia hänen esityksestään.
Kierrätysvapaita ilmaiskierroksia tai 5 000 käteistä
- Tuohi – Turvallinen ja luotettava
- Ei kierrätystä!
- Voitot tilille minuutissa
- Mikel Arteta: Arsenalin mestaruushaaveet kaatuivat loukkaantumisiin
- Paul Scholes pettyi Manchester Unitedin asenteeseen: ”Se on hullua”
- Erling Haaland kertoi mielipiteensä vaikeasta kaudesta: ”Meillä ei ollut tarvittavaa intohimoa”
- Valioliigan sarjajumbo pakotti Manchester Cityn tasapeliin
- Vaikeat sopimusneuvottelut auttoivat Mohamed Salah’ta pelaamaan uransa parhaan kauden: ”Se oli lopulta etu”
- Arsenal tekemässä toista espanjalaishankintaa
- Nottingham kaavailee isoa kaappausta Liverpoolista
- Jamie Vardy kiinnostaa edelleen Valioliigassa – onko tässä miehen uusi osoite?
- Fantasy Premier League: GW 36 – katso parhaat pelaajat loppukauden kiriin
- Fabrizio Romano: Arsenal tehnyt kesän ensimmäisen hankinnan
- Jamie Vardy kiinnostaa edelleen Valioliigassa – onko tässä miehen uusi osoite?
- Nottingham kaavailee isoa kaappausta Liverpoolista
- Arsenal tekemässä toista espanjalaishankintaa
- Vaikeat sopimusneuvottelut auttoivat Mohamed Salah’ta pelaamaan uransa parhaan kauden: ”Se oli lopulta etu”
- Valioliigan sarjajumbo pakotti Manchester Cityn tasapeliin
- Fabrizio Romano: Arsenal tehnyt kesän ensimmäisen hankinnan
- Mikel Arteta Arsenalista: ”Askel taaksepäin”
- Erling Haaland kertoi mielipiteensä vaikeasta kaudesta: ”Meillä ei ollut tarvittavaa intohimoa”
- Paul Scholes pettyi Manchester Unitedin asenteeseen: ”Se on hullua”
- Pep Guardiola myöntää yhden asian: “Vaikein koko urallani”