Diego Maradonan kuuluisimpiin maaleihin kuuluu legendaarinen Jumalan käsi -osuma.

Se syntyi puolivälieräottelussa Englantia vastaan kesän 1986 MM-kisoissa. Tuolloin Englannin maalia vartioi Peter Shilton.

Videolta näkyy, miten Shilton ja Englannin puolustus protestoivat välittomästi maalin jälkeen ja yrittävät kertoa tuomarille, että Maradona teki maalin kädellään. Tuomaristo ei kuitenkaan hylkää maalia.

Ottelun Ylelle selostanut Pentti Salmi kertoi, ettei silloin käytössä olleista tv-hidastuksistakaan voitu todistaa, että Maradona olisi koskenut palloon kädellään. Maradona oli kuin mitään laitonta ei olisi tapahtunut ja tuuletti villisti osumaansa.

Nyt Shilton kertoi, mitä mieltä hän on Maradonasta ja tuosta tempusta.

Artikkeli jatkuu videon jälkeen.

– Me [minä ja Englannin vuoden 1986 joukkue] olemme vähän valittaneet hänestä ja siitä, ettei hän osoittanut hyvää urheiluhenkeä, Shilton sanoi Sky Sportsille.

– Jos huijaa tai tekee virheen, sitä nostaa kätensä ylös ja elämä jatkuu. Joissain toisissa maissa ei ollut ihan samanlaista filosofiaa.

– Suussa on aina vähän kitkerä maku [tuosta tempusta], mutta se on aika lailla kadonnut nyt. Hän on menehtynyt ja meidän on syytä muistella hänen suuruuttaan.

Ja mitä itse tilanteessa tapahtui?

– Siinä tilanteessa ei pitänyt olla minulle maalivahtina mitään uhkaa. Minulla oli puoli sekuntia aikaa tehdä päätös – jäädäkö maalilinjalle ja antaa maailman parhaan pelaajan yrittää yhdeksästä metristä, vai lähteäkö vastaan. Ajattelin, että ehdin juuri ajoissa palloon.

– Hän otti riskin, ja pallo päätyi maaliin. Sitten hän juoksi juhlimaan. Sitä itse katsoi ympärilleen ja odotti tuomarin viheltävän rikkeen. Loppu onkin sitten historiaa.

– Hän oli aika ovela, sillä hän nikkasi päällään samaan aikaan kun osui palloon kädellään. Hänen peliälynsä oli loistava ja hän tiesi, mitä oli tekemässä.

– En odottanut Maradonan menevän tuomarin luo ja myöntävän käsivirhettään, mutta se oli vähän epäurheilijamaista, kun ottelun jälkeen hän puhui Jumalan kädestä. Sillä hän hieroi suolaa haavoihimme.

LUE MYÖS: