Valioliiga harkitsee sääntömuutosta kesken kauden – reagoidaanko aivotärähdysten vaaraan?
Kuva: Getty Images
Valioliiga aikoo keskustella tällä viikolla yhdestä viime vuosien merkittävästä puheenaiheesta, pelitilanteessa syntyneistä päävammoista ja etenkin aivotärähdyksistä. Asiasta kertovan Sky Sportsin mukaan on mahdollista, että aivotärähdysriskitilanteissa sallitaan korvaavan pelaajan kentälle vaihtaminen väliaikaisesti jo tämän kauden aikana.
Lisäksi seurojen kokouksessa keskustellaan jälleen myös paluusta viime kaudelta tuttuun viiden vaihdon järjestelmään. Viisi vaihtoa sallittiin kevään koronatauon jälkeen kesä-heinäkuussa, mutta Valioliiga luopui siitä monista muista sarjoista poiketen täksi kaudeksi. Aihe on jakanut mielipiteitä selkeästi eri seurojen välillä.
Jalkapallosäännöistä vastaava instanssi IFAB on esittänyt tilapäisiä vaihtoja jalkapalloon siksi aikaa, kun jonkun pelaajan pelikuntoa tutkitaan aivotärähdysten varalta. IFAB antaisi suostumuksensa sääntömuutokseen jo kesken kauden, joten jos valioliigaseurat puoltavat ajatusta, sääntö voisi astua voimaan jo tammikuussa. Sääntö olisi aluksi koeluonteinen. Keskiviikkoisessa kokouksessa ovat läsnä kaikkien 20 seuran edustajat.
Englannin Naisten Superliiga ilmaisi tukensa sääntömuutoksille jo maanantaina. Myös Englannin jalkapalloliitto FA on jo kertonut puoltavansa sääntömuutosten käyttöönottoa mahdollisimman pian sekä miesten että naisten FA Cupeissa. Nyt pallo on siis Valioliigalla.
– Olemme kehittäneet sääntöjä etenkin aivotärähdyksiin ja päävammoihin liittyen. Aina niitä ei ole sovellettu siten, miten haluaisimme. Siitä on tullut koko ajan tärkeämpää, että meidän pitäisi tehdä kaikki voittavamme, pelaajayhdistys PFA:n toiminnanjohtaja Gordon Taylor kommentoi.
– Aivotärähdysvaihdot ovat yksi osoitus siitä, ettemme voi väheksyä päävammojen ja niistä aiheutuvien ongelmien vaaraa. Sääntö pitäisi ottaa voimaan mieluummin ennemmin kuin myöhemmin. Minun käsittääkseni säännön kannatus on kasvussa.
Fulhamin valmentaja Scott Parker on yksi sääntömuutoksen puolestapuhujista.
– Aivotärähdysvaihdot vähentäisivät lääkäreiden ja urheilijoiden paineita ottelutapahtuman kuumuudessa. Joskus se saa pelaajat pysymään epätoivoisesti kentällä. Olisi todella helpottavaa, jos olisi mahdollisuus ottaa pelaaja pois kentältä ja säilyttää silti mahdollisuus, että hän voisi palata peliin, Parker perusteli.
Kansainvälinen pelaajayhdistysten kattojärjestö FIFPro julkaisi tutkimuksen, jonka mukaan Valioliigassa on tapahtunut tällä kaudella La Ligaa, Serie A:ta ja Ligue 1:tä enemmän loukkaantumisia. Kaikissa niissä muissa sallitaan viisi vaihtoa, ja Valioliigan paluuseen kolmen vaihdon rajoitukseen ovatkin pettyneet muun muassa Jürgen Klopp ja Pep Guardiola. Taylorin mielestä olisikin aika tehdä päätös viiteen vaihtoon paluusta.
– Meillä on velvollisuus pitää huolta pelaajistamme. Yritämme vakuuttaa seurat siitä, että tämä olisi hyvä liike, Taylor totesi.
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Eddie Howe pettyi Manchester United -tappioon: ”Jos olisimme voittaneet, puhuisimme loistavasta esityksestä”
- Chelsea-vahti lähtökuopissa – näin Enzo Maresca kommentoi
- Ruben Amorim Man Unitedin voitosta: ”Tänään kävi päinvastoin”
- Mohamed Salahin pilkku vei Egyptin jatkoon Afrikan mestaruusturnauksessa
- Arsenal-tähti lähenee pelikuntoa – kysymysmerkki ennen Brighton-ottelua
- Patrick Dorgu laukoi Manchester Unitedin voittoon Valioliigassa
- Athletic: Maalivahti haluaa jättää Chelsean tammikuussa
- André Onana jätti Manchester Unitedin – viihtyy uudessa seurassaan: ”Elän koko elämäni parasta aikaa”
- Athletic: Fulham tarjoaa rahakasta sopimusta päävalmentajalleen
- Pep Guardiola ylpeä pelaajiensa kurinalaisuudesta jouluna: ”Meillä on tietyt standardit”
- André Onana jätti Manchester Unitedin – viihtyy uudessa seurassaan: ”Elän koko elämäni parasta aikaa”
- Patrick Dorgu laukoi Manchester Unitedin voittoon Valioliigassa
- Athletic: Maalivahti haluaa jättää Chelsean tammikuussa
- Huippuvireinen Hugo Ekitiké sai kehut Arne Slotilta: ”Joskus meidän piti vähän suostutella häntä…”
- Ruben Amorim kommentoi Casemiron ja Harry Maguiren jatkosopimustilanteita
- Pep Guardiola ylpeä pelaajiensa kurinalaisuudesta jouluna: ”Meillä on tietyt standardit”
- William Saliba kertoi Arsenalin kunnianhimoisen tavoitteen
- Miksi Valioliigassa pelataan vain yksi ottelu tapaninpäivänä? Tässä syy poikkeukselliseen ratkaisuun
- Newcastlen jättihankinnan syksy meni täysin penkin alle: ”Newcastle-urani alku on ollut kummallinen, mutta…”
- Eddie Howe Newcastlen uudesta stadionista: ”99,9-prosenttisen varmaa”