Valioliigaseurat äänestivät kolmesta sääntömuutoksesta – Jürgen Klopp ja Pep Guardiola eivät saaneet tahtoaan läpi
Kuva: Getty Images
Valioliigan seurat ovat äänestäneet jo kolmatta kertaa viittä pelaajavaihtoa vastaan torstain yhtiökokouksessa, uutisoi Sky Sports.
Useat managerit ovat kannustaneet pääsarjatason seuroja tottumaan kolmeen pelaajavaihtoon, vaikka Jürgen Klopp kutsui puhuttanutta sääntömuutosta ”välttämättömäksi” ja Pep Guardiola nykyistä vaihtomäärää ”katastrofaaliseksi”.
Valioliiga on tällä hetkellä Euroopan ainoa merkittävä sarja, joka on palannut kolmeen pelaajavaihtoon viime kauden keskeyttäneen koronavirustauon jälkeen. Jopa FA Cupissa viiden pelaajavaihdon sääntö otetaan voimaan ”niin pian kuin mahdollista” (lue lisää).
Ehdotus viiden pelaajavaihdon kanssa jatkamisesta käytiin kahdesti läpi ennen kauden 2020-21 alkua, eikä se saanut kolmannellakaan kerralla tarpeeksi paljon kannatusta Valioliigan seuroilta.
20 seurasta vähintään 14 seuran olisi pitänyt äänestää sääntömuutoksen puolesta sen käyttöönottamiseksi, eikä näin käynyt tämänpäiväisessäkään kokouksessa.
Sen sijaan, joukkueilla on lupa nimetä yhdeksän pelaajaa penkille tästä viikonlopusta alkaen. Aiemmin jokaisen joukkueen mukana sai olla vain seitsemän vaihtopelaajaa.
Myös aivotärähdysvaihdot astuvat voimaan tammikuussa, jolloin sääntömuutosta tullaan kokeilemaan ensi kertaa jalkapallon huipputasolla.
Valioliigan joukkueilla on siis uudenvuoden jälkeen lupa tehdä enintään kaksi ylimääräistä vaihtoa pelin aikana, jos epäillään, että pelaaja on saanut ottelussa aivotärähdyksen.
Keskustelu aivotärähdysvaihdosta kiihtyi marraskuun lopulla, kun Wolverhampton-hyökkääjä Raul Jimenezin kallo murtui kovassa yhteentörmäyksessä Arsenal-puolustaja David Luizin kanssa.
LUE MYÖS:
Vuoden kovin tarjous: talleta 1€ ja saat 60 kierrätysvapaata ilmaiskierrosta!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta Reactoonz 100 -peliin!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Liverpool hirmuvireessä Mestarien liigassa – Tottenham palasi voittokantaan
- Hirvittävä kylvetys! Newcastle murskatappiolla ulos Mestarien liigasta
- Daily Mail: Manchester United pelaa Suomessa tänä vuonna
- Chelsea-tähti otti kantaa siirtohuhuihin
- Pep Guardiola vastasi kysymykseen tulevaisuudestaan
- Näin Arne Slot vastasi Liverpool-kannattajien buuauksiin
- Pep Guardiola ohitti Sir Alex Fergusonin Mestarien liigassa
- Chelsea teki kyseenalaista seurahistoriaa eurokentillä
- Arsenal vakuuttavalla esityksellä puolivälieriin – Chelsealle ja Manchester Citylle karu kohtalo
- Tottenhamin tähdeltä raju purkautuminen: ”Täyttä puppua”
- Liverpool hirmuvireessä Mestarien liigassa – Tottenham palasi voittokantaan
- Hirvittävä kylvetys! Newcastle murskatappiolla ulos Mestarien liigasta
- Kyle Walker haluaisi edustaa vielä yhtä seuraa urallaan: ”En tiedä, haluavatko he minua sinne”
- Näin Arne Slot vastasi Liverpool-kannattajien buuauksiin
- Daily Mail: Manchester United pelaa Suomessa tänä vuonna
- Chelsea-tähti otti kantaa siirtohuhuihin
- Pep Guardiola vastasi kysymykseen tulevaisuudestaan
- Arsenal-legendalta ennennäkemätön temppu valmentajana
- Tottenhamin tähdeltä raju purkautuminen: ”Täyttä puppua”
- Chelsea teki kyseenalaista seurahistoriaa eurokentillä