Valioliigakauden ensimmäiset potkut saanut Slaven Bilić löysi jo uuden työpaikan

West Bromwichista kolme viikkoa sitten potkut saanut Slaven Bilić on löytänyt nopeasti uuden työpaikan jalkapallon parista.
Bilić, 52, on solminut kaksivuotisen sopimuksen Kiinan Superliigassa pelaava Beijing Guoanin kanssa, vahvistaa pekingiläisseura virallisissa tiedotuskanavissaan.
Bilić korvaa tehtävässä ranskalaismanageri Bruno Génésion, joka johdatti seuran viime kaudella Kiinan Superliigassa kolmanneksi sekä Aasian Mestarien liigassa puolivälieriin saakka.
Bilić sai potkut WBA:n peräsimestä joulukuun puolivälissä, kun Valioliigan nousijaseura onnistui nappaamaan ensimmäisestä 13 ottelustaan vain seitsemän pistettä.
Kroatialaisvalmentaja sai kuitenkin uuden työpaikan ennen kuin hänen korvaajansa Sam Allardyce onnistui voittamaan ensimmäistä otteluaan The Hawthornsilla. Bilićin potkujen jälkeen West Brom on hävinnyt kolme ottelua ja pelannut yhden tasapelin maalierolla 1-13.
Bilić on valmentanut uransa aikana myös Lokomotiv Moskovaa, Besiktasia, West Hamia, Al Ittihadua, sekä Kroatian maajoukkuetta. Valmentajauransa hän aloitti kotikaupungissaan Splitissä vuonna 2001.
Lähteet: Sky, Goal
1 EUROLLA 30 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 30 ilmaiskierrosta peliin Le Bandit
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Luottopuolustaja solmimassa jatkosopimuksen Manchester Cityn kanssa
- Yllätyskäänne siirtomarkkinoilla – Christopher Nkunku saattaa palata vanhaan seuraansa
- Manchester City asetti hintalapun topparilleen
- Kai Havertz loukkasi polvensa – Arsenal etsii uutta hyökkääjää
- Sky: Crystal Palace hankkimassa korvaajan Eberechi Ezelle – hintalappu 37 miljoonaa euroa
- Douglas Luiz palaamassa Valioliigaan
- Athletic: Arsenal antoi palkankorotuksen laitahyökkääjälleen
- Bournemouth hankkimassa Bayer Leverkusenin laitahyökkääjän 30 miljoonalla eurolla
- Alexander Isakin ja Newcastlen välit poikki – näin seura vastasi Isakin avautumiseen
- Alexander Isak avasi sanaisen arkkunsa

- Newcastle kiinnostunut norjalaishyökkääjästä
- Athletic: Galatasaray kiinnostunut Manchester Cityn topparista
- Athletic: Nicolas Jackson valmis jättämään Chelsean