Manchester Unitedin ikoneihin lukeutuva puolustajalegenda Rio Ferdinand kertoi BT Sportilla siitä, millainen pelaaja Cristiano Ronaldo oli aikanaan Manchester Unitedissa.

Ferdinand kertoi portugalilaisen luonteen olleen jo nuorena miehenä todella luja. Ronaldon uskomaton treenimotivaatio kumpusi sellaisista hetkistä, kun hänen piti todistaa muille kykynsä.

Ferdinandin mukaan Ruud van Nistelrooy oli joukkueen sisällä suurin tähti. Alankomaalainen teki suuren osan Unitedin maaleista, ja kokeneina pelaajina Ferdinand ja van Nistelrooy olivat erilaisessa asemassa kuin kokematon Ronaldo.

− Muistan yhden tilanteen, jota hän (Ronaldo) ei sulattanut. Ronaldolla oli pallo laidalla, hän kikkaili. Ruud juoksi boksiin, eikä Ronaldo syöttänyt.

− Ruud menetti malttinsa ja huusi, että ”hänen pitäisi olla sirkuksessa eikä kentällä”. Ruud lähti kentältä, ja pettynyt ja vihainen Ronaldo ihmetteli, että miksi Ruud puhuu hänelle noin, Ferdinand muisteli.

Ferdinand sanoi Ronaldon ammentaneen tämän kaltaisista tapahtumista lisää motivaatiota.

− Hän oli 18- tai 19-vuotias. Jotkut hänen ikäisensä olisivat menettäneet itseluottamuksensa, Ferdinand huomautti.

Ferdinand ja van Nistelrooy saattoivat tietämättään koulia yhtä kaikkien aikojen parhaista pelaajista. Ronaldosta olisi tullut luultavasti supertähti muutenkin, mutta Manchesterissa joukkue oli nimekäs ja kilpailu kovaa.

− Kerroimme hänelle, ettei hän ole seuran suurin seiska, vaan George Best ja (David) Beckham ovat. Hänestä näki, kuinka hän alkoi miettiä, että miten voisi todistaa meidän olevan väärässä, Ferdinand sanoi Ronaldosta.

Ronaldo otti palautteen vastaan ja todisti sen jälkeen pystyvänsä kentällä mihin vain. Ferdinand joutui lopulta myöntämään, että Ronaldo on yksi kaikkien aikojen parhaista pelaajista.

Lähde: Daily Mail