The Athletic listasi kolme vaihtoehtoa Liverpoolille – hankkiiko seura jonkun näistä toppareista?
Kuva: Getty Images
Liverpool tarvitsee kipeästi uuden topparin. Seuran keskuspuolustuksessa on vajausta, sillä Virgil van Dijk ja Joe Gomez ovat pitkään sivussa, minkä lisäksi Joël Matip joutui jälleen sivuun peleistä.
ESPN:n mukaan Liverpool on kiinnostunut lainaamaan New York Red Bullsin Aaron Longin loppukaudeksi itselleen. The Athletic puolestaan esitteli kolme nimeä, jotka voivat siirtyä Liverpooliin vielä ennen kuin tammikuun siirtoikkuna umpeutuu.
Ensimmäisenä Athletic mainitsee Serie A:n Torinoa edustavan brassitoppari Gleison Bremerin. Hän on 23-vuotias puolustaja, joka on pelannut tällä kaudella Italian pääsarjassa 15 peliä. Bremerillä on sopimus Torinon kanssa kesään 2023 saakka.
Toinen vaihtoehto voi olla West Hamin ranskalaistoppari Issa Diop. Diop on jäänyt lontoolaisseurassa vähäiselle peliajalle, mutta 24-vuotias puolustaja on potentiaalinen pelaaja. Kesään 2023 saakka West Hamiin kiinnitetty Diop on pelannut tällä kaudella neljässä Valioliigan pelissä.
Kolmas vaihtoehto on tunnetuin nimi triosta. Arsenalin Shkodran Mustafi on lähdössä seurasta tämän kauden jälkeen, eikä Mikel Artetalla ole käyttöä saksalaistopparille. Saksan maajoukkueessa 20 peliä pelannut Mustafi on pelannut kuluvalla kaudella lähinnä Eurooppa-liigassa.
LUE MYÖS:
- West Ham -manageri Nuno Espírito Santo kiehui erotuomarin päätöksestä: ”On vaikeaa hyväksyä tätä”
- Maajoukkuepelaaja otettu kiinni pahoinpitelystä epäiltynä
- Mohamed Salah saa risuja huomattavalta taholta: ”Kai voit sen verran purra huultasi?”
- Näkökulma: Mohamed Salahin poikkeuksellinen ryöpytys oli tervetullut
- ”Ilmassa on epäuskoa” – Arne Slot kommentoi kriisiä
- Kohtelustaan suuttunut Mohamed Salah sai kritiikkiä: ”Tekee numeron itsestään”
- Mohamed Salah: Liverpool on heittänyt minut bussin alle – ”Olen todella pettynyt”
- Mauricio Pochettino haluaa palata voittamaan Valioliigan
- Liverpoolin Dominik Szoboszlai: ”En edes tiedä, millä sijalla olemme”
- Liverpool hukkasi kahdesti johtonsa sarjanousijan vieraana

- Brighton pahoittelee Kiinassa aiheuttamaansa mielipahaa
- Rayan Cherkiltä taikurimainen suoritus Man Cityn voitossa
- 90+5! Aston Villa laittoi Valioliigan mestaruuskamppailun jännäksi