Näkökulma: Pallopojasta seuralegendaksi vain 20-vuotiaana – tällaista tarinaa Man City on kaivannut miljardien eurojen kulutuksen rinnalle

Manchester United on tullut tunnetuksi omista kasvateistaan. Seuralla on jo 83 vuoden, ja yli 4000 peräkkäisen ottelun putki, jossa vähintään yksi oma kasvatti on nähty kentällä – uskomaton tilasto!
Naapuriseura Manchester City kulkee täysin päinvastaisia polkuja. Meritoituneet City-kasvatit ovat harvassa. 2000-luvulla Cityn akatemiasta maailmalle ponnahtaneista pelaajista Jadon Sancho ja Kasper Schmeichel lienee nimekkäimmät.
Sancho ei saanut todellista mahdollisuutta Cityn edustusjoukkueessa ja loistaa tätä nykyä Borussia Dortmundissa. Schmeichel edustaa Leicesteriä ja on ollut jo pitkään yksi Valioliigan parhaimmista maalivahdeista.
[readmore from=manchester-city]
City on luottanut jo vuosia ostovoimaansa. Seura on käyttänyt rahaa pelaajahankintoihin viimeisen viiden vuoden aikana yli miljardin (1 006 000 000€)! Pelaajamyynneistä City on tienannut samaiselta ajanjaksolta 375 miljoonaa euroa, joten nettokustannukset ovat olleet 631 miljoonaa euroa.
Ja kun joukkueeseen on vuodesta toiseen ostettu nimimiehiä, ei akatemiaan ole panostettu samalla tavalla kuin naapuri (United) on tehnyt. Tällä hetkellä Cityn edustusjoukkueessa pelaa vakituisesti vain yksi oma kasvatti, Phil Foden.
20-vuotias Foden on kuitenkin timantti, jollaista ei ole ennen Cityssä nähty. Pikkupojasta asti Taivaansinisiä edustanut Foden on jopa yksi kaikkien aikojen lahjakkaimmista englantilaispelaajista. Urakehityksen jatkuessa oikeanlaisena, en pidä mahdottomana, etteikö Foden voisi vielä jonain päivänä voittaa Kultaisen Pallon.
Foden on nuoresta iästään huolimatta jo nyt todellinen City-legenda. Hänet nähtiin Valioliigassa City-paidassa ensi kerran jo vuonna 2007 – tuolloin maskottina.
Mikäli yllä oleva video ei näy, voit katsoa sen tästä.
Myöhemmällä iällä hän toimi seuran kotiotteluissa pallopoikana. Voidaankin todeta, että Fodenin rakkaus sekä lajia että seuraa kohtaan on aina ollut suuri.
Mikäli yllä oleva upotus ei näy, voit katsoa sen tästä.
Marraskuussa 2017 Fodenin unelma täyttyi. Keskikenttäpelaaja teki debyyttinsä Cityn edustusjoukkueessa Mestarien liigan ottelussa Feyenoordia vastaan. Foden oli tuolloin 17-vuotias. Kuukausi myöhemmin oli Valioliiga-debyytin vuoro.
Pep Guardiola tiesi jo tuolloin, millainen timantti hänellä on käsissään. Guardiola on puhunut vuosien varrella avoimesti Fodenin potentiaalista ja ajanut häntä fiksusti sisään suuriin ympyröihin.
Kaudella 2017-18, jolloin Foden teki debyytinsä, pelasi hän yhteensä kymmenen ottelua. Seuraavalla kaudella ottelumäärä nousi 25:een. Viime kaudella Foden sai vastuuta jo peräti 37 ottelussa. Kuluvalla kaudella hän on pelannut 28 ottelussa – City on pelannut kaikkinensa 34 ottelua.
Guardiola tiesi tasan tarkkaan, mitä hänen tulee tehdä Fodenin kanssa. Voisin olla sataprosenttisen varma siitä, että espanjalainen oli tehnyt tarkan suunnitelman Fodenin suhteen. Nyt se kantaa hedelmää.
Vaikka Cityllä on yksi maailman nimekkäimmistä, ellei jopa nimekkäin joukkue, on Foden jo nyt manchesterilaisseuran kirkkaimpia tähtiä. Jos Cityn vuoden pelaaja -palkinto pitäisi jakaa nyt, menisi se joko Fodenille tai Ruben Diasille. İlkay Gündoğan on ollut huikea viime aikoina, mutta koko kauden mittakaavassa Foden ja Dias ovat antaneet joukkueelle enemmän.
Ja yksi asia on varmaa. Tulevaisuudessa Foden tulee parantamaan entisestään. Vain taivas on rajana. Cityn kannalta parasta on se, että Foden on avoimesti kertonut haluavansa edustaa kasvattajaseuraansa koko uransa ajan!
20€ antaa 40€ + 100 ilmaiskierrosta
- Avaa pelitili Caxinolle, niin mahtavat edut ovat sinun.
- Talleta 20€, niin saat 40€ pelirahaa sekä 100 ilmaiskierrosta.
- Tarjous voimassa vain uusille asiakkaille rajoitetun ajan.
- Newcastle upeaan voittoon PSG:stä Mestarien liigassa
- Tässä on koko Englannin tehottomin joukkue – rikkoi juuri kyseenalaisen ennätyksen
- Toimittaja: Loistavan alkukauden pelannut Brighton-tähti tekee jatkosopimuksen
- Valtavia minuutteja pelannut Bukayo Saka loukkaantui – Thierry Henry: ”Tämä ei ole kritiikkiä Artetaa kohtaan, mutta…”
- Andy Carroll toivoi epäonnistuvansa Liverpoolin lääkärintarkastuksessa: ”Yhtäkkiä löysin itseni helikopterista”
- Guardian: Erik ten Hag ei ole potku-uhan alla
- Chelsea-kapteeni Reece James sai pelikiellon ja yli 100 000 euron sakot
- Jürgen Klopp otti kantaa VAR-kohuun – toivoo uusintaottelua
- Newcastle-tähti yrittää pysäyttää illalla poikansa idolin: ”Hänellä on pakkomielle Mbappésta”
- Frank Lampard on kiinnostunut huippupestistä Skotlannissa
- Riittääkö termi ”nolo” kuvaamaan tätä? Valioliiga julkisti Liverpoolin maalin hylkäämiseen johtaneen VAR-keskustelun
- Manchester United buuattiin kentältä – näin kommentoi Erik ten Hag
- Manchester Unitedin legendoilta täyslaidallinen joukkueen puolustamiselle – ”Se on noloa”
- Arsenalin nuori tähti loukkaantui taas – Mikel Arteta ei kadu peluuttamista
- Jürgen Klopp otti kantaa VAR-kohuun – toivoo uusintaottelua
- Liverpoolin valitus hylättiin – pelikielto pysyy voimassa
- Chelsea-kapteeni Reece James sai pelikiellon ja yli 100 000 euron sakot
- Newcastle-tähti yrittää pysäyttää illalla poikansa idolin: ”Hänellä on pakkomielle Mbappésta”
- Arsenal ja Man United pettyivät Mestarien liigassa
- Pep Guardiola vertasi nykyjalkapallon tilannetta pikaruokaan: ”Luuletteko että meillä on aikaa prosesseihin?”