Asiantuntija: Man Unitedin nuorukaisesta voi tulla kaksi kertaa parempi kuin Jadon Sanchosta – ”Katsokaa hänen lahjakkuuttaan”

TalkSPORT-kanavan asiantuntija Simon Jordan arvioi, että Manchester United toimi viisaasti kiinnittäessään nuoren hyökkääjän Mason Greenwoodin pitkällä sopimuksella.
Tuoreen kontrahdin myötä 19-vuotias oman akatemian kasvatti pysyy Old Traffordilla vähintään kesään 2025 saakka.
– Katsokaa hänen lahjakkuuttaan. Mielestäni hänessä on potentiaalia tulla lahjakkuudeksi, joita tulee vain yksi sukupolvessa, Crystal Palacen ex-puheenjohtaja Jordan suitsuttaa.
[readmore from=Mason-Greenwood]
– Katson Jadon Sanchon kaltaisia ihmisiä ja villitystä hänen ympärillään, mutta uskon, että Greenwoodilla on kykyä olla kaksi kertaa parempi pelaaja.
Jordan korostaa, että nuorten pelaajien kehittämisen tulisi olla kaikkien seurojen prioriteetti. Silloin pelaajat koulutetaan tiettyyn ajattelutapaan ja edustamaan seuran identiteettiä.
– Man United teki erittäin hyvää taloudenhoitoa, kun he kiinnittivät nuoren pelaajansa (käytännössä) viiden vuoden sopimuksella.
Greenwood debytoi Unitedin edustusjoukkueessa kaksi vuotta sitten. Virallisia otteluja hänelle on kertynyt toistaiseksi 82.
Kierrätysvapaita ilmaiskierroksia tai 5 000 käteistä
- Tuohi – Mutkaton suomalainen nettikasino
- Ei kierrätystä!
- Voitot tilille minuutissa
- Pep Guardiolta suuri uutinen Manchester Citylle: ”Hän on valmis”
- Arne Slot kertoi mielipiteensä Trent Alexander-Arnoldin tilanteesta: ”Kaikki tiedämme sen…”
- Tottenham pelin päässä pokaalista – Postecoglou: ”Ihmiset yrittävät vähätellä ja aliarvioida saavutustamme”
- Cope: Liverpool ei ole päästämässä Trent Alexander-Arnoldia seurajoukkueiden MM-kisoihin
- Rúben Amorim: Näin Manchester United kaataa Tottenhamin Eurooppa-liigan finaalissa
- Chelsean pokaali yhden voiton päässä
- Nousukarsinnoissa murskavoitto – yksi tilanne käänsi pelin Sheffield Unitedille
- Mason Mountilta häikäisevä suoritus Man Unitedin murskavoitossa – Eurooppa-liigassa luvassa englantilainen finaali
- Aaron Wan-Bissaka sai maajoukkuekutsun
- Aston Villan loppukauteen suuri takaisku
- Rúben Amorim: Näin Manchester United kaataa Tottenhamin Eurooppa-liigan finaalissa
- Mason Mountilta häikäisevä suoritus Man Unitedin murskavoitossa – Eurooppa-liigassa luvassa englantilainen finaali
- Nousukarsinnoissa murskavoitto – yksi tilanne käänsi pelin Sheffield Unitedille
- Cope: Liverpool ei ole päästämässä Trent Alexander-Arnoldia seurajoukkueiden MM-kisoihin
- Chelsean pokaali yhden voiton päässä
- Arne Slot kertoi mielipiteensä Trent Alexander-Arnoldin tilanteesta: ”Kaikki tiedämme sen…”
- Aaron Wan-Bissaka sai maajoukkuekutsun
- Arsène Wenger ei yllättynyt Trent Alexander-Arnoldin ratkaisusta: ”Osoittaa uuden trendin olemassaolon”
- Mikel Artetalta kuittailua Liverpoolille: ”Me olisimme voittaneet kaksi mestaruutta”
- Aston Villan loppukauteen suuri takaisku