Van Gaal: Manchester United hävisi siirtokilvan John Stonesista – ”En onnistunut”
Kuva: Getty Images
Manchester Unitedin ex-manageri Louis van Gaal myöntää, että hän halusi aikoinaan hankkia toppari John Stonesin Old Traffordille. Asiasta kertoo Daily Star.
Stones kuitenkin siirtyi Evertonista Unitedin paikalliskilpailijan Manchester Cityn riveihin lähes 50 miljoonalla punnalla vuonna 2016. Englantilaisella on ollut ajoittain vaikeuksia Cityssä, mutta tällä kaudella peli on kulkenut mainiosti.
– Se auttaa Pepiä (Guardiola), että John Stones on palannut parhaalle tasolleen. Muistan nähneeni Stonesin nuorena puolustajana ja ajatelleeni, että hän oli fantastinen ja häntä oli siunattu loistavalla persoonalla, van Gaal sanoo.
– Tämä oli syy, miksi halusin hankkia hänet ollessani Man Unitedin manageri. En onnistunut. Olisin rakastanut sitä, jos hän olisi tullut Unitediin, mutta hän valitsi Cityn.
Van Gaalin mukaan on hieno asia, että 26-vuotias Stones on jälleen löytänyt kadonneen itseluottamuksensa.
– Pep on antanut hänelle taas itseluottamusta. On mahtavaa nähdä, kuinka hyvin Stones pelaa taas.
LUE MYÖS:
👉 Vuoden kovin tarjous: 1€ = 60 ilmaiskierrosta ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Lähde: Girona haluaa myydä avainpelaajansa Manchester Cityyn
- Nicolas Jackson palaamassa kesällä Chelseaan – Bayern München ei lunasta hyökkääjää itselleen
- Arsenal palasi Valioliigan kärkeen – Eberechi Eze ja Kai Havertz loukkaantuivat
- Manchester City FA Cupin finaaliin
- Näin Ange Postecoglou kommentoi Tottenhamin vaikeuksia
- Tottenham voitti ensimmäisen sarjapelinsä sitten joulukuun – sai silti surkeita uutisia lisäajalla
- Telegraph: Chelsea valmis myymään Alejandro Garnachon
- Bruno Fernandesilla oli mahdollisuus siirtyä Saudi-Arabiaan: ”Se pieni asia sai minut ymmärtämään…”
- Seurapomo: Cesc Fàbregas ”on vapaa siirtymään” Chelsean päävalmentajaksi
- West Bromwichille pistevähennys – putoamisuhka tuli takaisin

- Arne Slot: Liverpool joutunee peluuttamaan kolmosvahtiaan – ”Valmis haasteeseen”
- Frank Lampard nosti Coventryn Valioliigaan – mitä tulevaisuudessa?