Lehti: Harry Kane jäämässä Tottenhamiin ainakin ensi kaudeksi
Tottenhamin tähtihyökkääjä Harry Kane pelaa seurassa hyvin todennäköisesti myös ensi kaudella, kertoo The Telegraph.
Viime vuonna Englannin maajoukkuekapteeni sanoi, että hänen on mahdollisesti lähdettävä Spursista, jos hänestä tuntuu, ettei joukkue mene tarpeeksi eteenpäin. Kane, 27, ei ole myöskään peitellyt sitä, että hänen unelmansa on voittaa pokaaleja.
Kane on muutamaa lainapestiä lukuun ottamatta pelannut Tottenhamissa koko ammattilaisuransa, ja hän on tätä nykyä seurahistorian toiseksi paras maalintekijä, mutta pystejä ei ole tullut vielä yhtäkään. Liigacupissa Spurs on edennyt tällä kaudella aina finaaliin asti ja Eurooppa-liigassa neljännesvälieriin, mutta Valioliigassa joukkue on lipsunut yhdeksänneksi.
Tottenhamin tilanne on Kanen tavotteita ajatellen huolestuttava, mutta akuuttia hätää lontoolaisseuralla tuskin on. Telegraphin mukaan mahdollinen siirto olisi hyvin epätodennäköinen ensi kesänä, sillä koronaviruspandemia on iskenyt lujaa myös suurseurojen lompakkoon. Toisin sanoen mikään seura tuskin pystyisi tekemään Kanesta tämän kauden jälkeen tarjousta, johon Tottenham olisi valmis tarttumaan.
Spurs ei ole ikinä edes keskustellut, millä summalla se voisi myydä Kanen, sillä hänestä halutaan ehdottomasti pitää kiinni. Sen lisäksi Kanen nykyinen sopimus päättyy vasta kesällä 2024.
- Valioliiga-tuomarille laitetaan kamera mukaan Manchester Unitedin otteluun
- West Ham sopuun uuden managerin kanssa
- Tottenham-kaksikko otti yhteen – näin kommentoi Ange Postecoglou
- Erik ten Hag on Bayern Münchenin kiikarissa
- Pierre-Emerick Aubameyangilta suorat sanat Chelseasta: ”Olin niin pettynyt”
- Liverpool aiheutti Tottenhamille jo neljännen peräkkäisen tappion Valioliigassa – UCL-paikka menossa sivu suun
- Harry Maguire loukkaantui – FA Cupin finaali vaarassa
- Guardian: West Ham löytänyt korvaajan David Moyesille – lähellä yhteisymmärrystä
- Chelsea murskasi West Hamin Valioliigassa
- AS: Atléticon toppari siirtymässä Aston Villaan
- Pierre-Emerick Aubameyangilta suorat sanat Chelseasta: ”Olin niin pettynyt”
- Chelsea-pelaaja haluaa jäädä lainaseuraansa sarjanousun jälkeen – ”Olen sanaton”
- Harry Maguire loukkaantui – FA Cupin finaali vaarassa
- Liverpool aiheutti Tottenhamille jo neljännen peräkkäisen tappion Valioliigassa – UCL-paikka menossa sivu suun
- Valioliigan nousunsa varmistanut Ipswich sai onnittelupuhelun maailmankuululta kannattajaltaan – ”Missä olet äijä?”
- Guardian: West Ham löytänyt korvaajan David Moyesille – lähellä yhteisymmärrystä
- Erling Haaland kuittaili Roy Keanelle neljän maalin iltansa jälkeen – ”En välitä”
- Arsenalin tähden pysyvä siirto varmistumassa
- AS: Atléticon toppari siirtymässä Aston Villaan
- Chelsea-vahti: Tämä saavutus tekisi lontoolaisseuran kaudesta onnistuneen