Sky Sportsin mukaan Manchester City on erittäin kiinnostunut hankkimaan Southamptonin keskushyökkääjä Danny Ingsin tänä kesänä.

Manchesterilaisseura näkee hänet potentiaalisena korvaajana Sergio Agüerolle, jonka sopimus Etihad Stadiumilla lähenee loppuaan.

Argentiinalaistähden korvaajaehdokkaista löytyy toki muitakin huippuhyökkääjiä, kuten lähes jokaisen Euroopan suurseuran kiinnostuksen herättänyt Erling Braut Håland.

Esimerkiksi Man Unitedin ja Chelsean himoitseman norjalaissensaation markkina-arvo on kuitenkin noin 110 miljoonaa euroa, minkä takia City näkee Ingsin paljon helpompana vaihtoehtona.

28-vuotias englantilaiskärki on osoittanut olevansa yksi maan parhaita maalipyssyjä viime vuosien aikana. Ings oli viime valioliigakauden toiseksi paras maalintekijä 22 osuman myötä ja tällä sarjakaudella verkko on heilunut kahdeksan kertaa.

[readmore from=Siirtouutiset]

Hän on palannut myös Englannin maajoukkuevalmentaja Gareth Southgaten suunnitelmiin, mutta jää paitsi maaliskuun MM-karsintapeleistä loukkaantumisen takia.

Ingsin sopimustilanne St Mary’s Stadiumilla asettaa hänet myös erinomaiseen asemaan kesäsiirron kannalta. Hänen nykyinen diilinsä Southamptonin kanssa umpeutuu ensi kauden jälkeen, eikä hän näytä suostuvan seuran tarjoamaan jatkopahviin.

Sky Sportsin mukaan Manchester City on kiinnostunut myös Borussia Mönchengladbachin keskikenttäpelaaja Denis Zakariasta, jonka saatavuudesta seura kyseli jo viime kesänä.