Sergio Agüero julkaisi tunteikkaan tekstin Man City -lähdön varmistuttua: ”Se on epätavallista tänä päivänä”

Manchester City pudotti maanantai-iltana uutispommin, kun seura tiedotti Sergio Agüeron lähtevän kesällä.
32-vuotias Agüero on edustanut Cityä vuodesta 2011 lähtien ja noussut seuran kaikkien aikojen parhaaksi maalintekijäksi. 384 ottelussa argentiinalaishyökkääjä on latonut 257 maalia, joista ehdottomasti se ikimuistoisin syntyi valioliigakauden 2011-12 päätöskierroksella QPR:n verkkoon.
Lisäajan neljännellä minuutilla syntynyt voittomaali toi Citylle seurahistorian kolmannen Englannin mestaruuden, sittemmin valioliigamestaruuksia on tullut kolme lisää – kuluvan kauden päätteeksi neljä.
Agüero julkaisi myöhään maanantai-iltana sometileillään tunteikkaan tekstin lähtönsä varmistuttua.
– Kun ajanjakso loppuu, syntyy monia tuntemuksia, Agüero aloitti.
– Minulla on edelleen valtava tyytyväisyyden ja ylpeyden tunne siitä, että olen pelannut Manchester Cityn kanssa kymmenen vuoden ajan. Se on epätavallista ammattilaispelaajalle tänä päivänä.
– Kymmenen kautta merkittävillä saavutuksilla, joiden aikana pystyin nousemaan seurahistorian parhaimmaksi maalintekijäksi ja luomaan tuhoutumattoman siteen kaikkien niiden kanssa, jotka rakastavat tätä seuraa. Nämä ihmiset ovat aina sydämessäni.
[readmore from=Sergio-Aguero]
– Liityin joukkueen jälleenrakennuksen aikakauteen vuonna 2011, ja ansaitsimme omistajien ohjauksella ja panostuksella moniin pelaajiin paikan maailman suurimpien joukossa, Agüero kirjoitti.
– Tehtävä säilyttää tämä ansaittu, etuoikeutettu asema säilyy muilla. Aion itse antaa edelleen kaikkeni tälle joukkueelle loppukauden ajan, jotta voitamme lisää pokaaleja ja tuotamme enemmän iloa faneille.
– Sen jälkeen minulla alkaa uusi vaihe ja uusi haaste. Olen täysin valmis kohtaamaan sen samalla intohimolla ja ammattitaidolla, jonka olen aina omistanut, jatkaakseni kilpailua korkeimmalla tasolla.
Manchester City muistaa seuralegendaansa upealla tavalla, sillä Agüeron kunniaksi on tilattu patsas, joka tullaan pystyttämään lähitulevaisuudessa Etihad Stadiumin ulkopuolelle.
Kierrätysvapaita ilmaiskierroksia tai 5 000 käteistä
- Tuohi – Turvallinen ja luotettava
- Ei kierrätystä!
- Voitot tilille minuutissa
- Erling Haaland kertoi mielipiteensä vaikeasta kaudesta: ”Meillä ei ollut tarvittavaa intohimoa”
- Valioliigan sarjajumbo pakotti Manchester Cityn tasapeliin
- Vaikeat sopimusneuvottelut auttoivat Mohamed Salah’ta pelaamaan uransa parhaan kauden: ”Se oli lopulta etu”
- Arsenal tekemässä toista espanjalaishankintaa
- Nottingham kaavailee isoa kaappausta Liverpoolista
- Jamie Vardy kiinnostaa edelleen Valioliigassa – onko tässä miehen uusi osoite?
- Fantasy Premier League: GW 36 – katso parhaat pelaajat loppukauden kiriin
- Fabrizio Romano: Arsenal tehnyt kesän ensimmäisen hankinnan
- Mikel Arteta Arsenalista: ”Askel taaksepäin”
- Pep Guardiola myöntää yhden asian: “Vaikein koko urallani”
- Fabrizio Romano: Arsenal tehnyt kesän ensimmäisen hankinnan
- Jamie Vardy kiinnostaa edelleen Valioliigassa – onko tässä miehen uusi osoite?
- Nottingham kaavailee isoa kaappausta Liverpoolista
- Mikel Arteta Arsenalista: ”Askel taaksepäin”
- Mikel Arteta selitti Arsenal-lahjakkuuden pienentynyttä vastuuta: ”Se voi muuttua nopeasti”
- Pep Guardiola myöntää yhden asian: “Vaikein koko urallani”
- Jack Wilshere joutui pettymään – lähtee Norwichista
- Sunderland voittoon nousukarsinnoissa – edun kanssa kotipeliin
- Arsenal tekemässä toista espanjalaishankintaa
- Cope: Liverpool ei ole päästämässä Trent Alexander-Arnoldia seurajoukkueiden MM-kisoihin