The Telegraph: Chelsea valmis jatkamaan raakaa linjaa pelaajakaupoissa – oma kasvatti lihoiksi supertähden tieltä?
The Telegraph kertoo Chelsean olevan valmis myymään hyökkääjä Tammy Abrahamin. Seuran oma kasvatti, maalitilinsä Englannin A-maajoukkueessakin jo avaamaan ehtinyt 23-vuotias olisi lehden mukaan ostettavissa noin 40 miljoonalla punnalla.
Tiettävästi myös Arsenalista vuonna 2018 Bluesiin siirtynyt Olivier Giroud on jättämässä seuran kesällä. Chelsean onkin tarkoitus tehdä tilaa kahdelle massiiviselle hyökkääjähankinnalle; puheissa ovat Romelu Lukakun ja Erling Braut Hålandin nimet.
Lukaku kuuluu taustaltaan siihen massiiviseen pelaajien mereen, jotka ovat jättäneet kotikontunsa teinivuosinaan, liittyäkseen juuri Chelsean riveihin. Tänä keväänä varsin todennäköisesti Italian mestaruutta Internazionalen kanssa juhliva belgialainen oli seuran kirjoilla vuosina 2011-2014, ennen pysyvää siirtoaan Evertoniin. Nyt 27-vuotias halutaan taas takaisin. Håland puolestaan on koko maailman tähtäimessä, eikä olisi lainkaan ihme, jos juuri Roman Abramovitshin rahat olisivat ne, jotka saisivat norjalaisen pakkaamaan laukkunsa Dortmundista.
Palkkakuluja supertähtien hankintaa varten karsivan Chelsean kasvateista myös Fikayo Tomori ollaan aikeissa myydä pysyvästi AC Milaniin, jossa tämä on tällä hetkellä lainalla. Edelleen lontoolaisten haaviin teini-ikäisenä uineista pelaajista Kurt Zouman myyntiä suunnitellaan samassa tarkoituksessa myös.
Frank Lampard nosti muiden muassa juuri Abrahamin ja Tomorin roolia seurassa tuntuvasti, tultuaan Chelsean manageriksi seuran ollessa siirtokiellossa. Pelaajalegendan paikan tammikuussa ottanut Thomas Tuchel on seuran omistajatahon kanssa selkeämmin brutaalilla linjalla; menestystä haettaessa pelaajien seurataustalla ei ole suurta merkitystä.
Valioliiga näkyy V Sportin kanavilla ja Viaplayssa.
Voita sähköpyörä – arvo yli 1000€!
- Vastaa neljään nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa sähköpyörän, jonka arvo on yli 1000€!
- Leicesterin päävalmentaja sai tarjouksen La Ligasta
- Legendaarinen Fabio Capello kritisoi Roberto De Zerbiä: ”Mitä hän on voittanut urallaan?”
- Glen Kamaran Leeds on enää voiton päässä Valioliigasta
- Man City joutuu kauden ratkaisupeleihin ilman ykkösvahtiaan
- Gary Neville: Tästä syystä Manchester Unitedin pitäisi luottaa Erik ten Hagiin
- Mikel Arteta uskoo edelleen Valioliigan mestaruuteen: ”Jalkapallo on opettanut minulle sen”
- Graeme Souness latasi suorat sanat Manchester Unitedin pelaajista: ”En voisi nousta sängystäni, jos minua syytettäisiin tuollaisesta”
- Manchester Unitedin huippulupaukset ratkaisijoina – Chelsea nousi kuudenneksi
- Valioliiga-seurat äänestävät VAR:n poistamisesta ensi kuussa
- Chelsea saa bonusmaksun Real Madridin finaalipaikasta – kiitos Eden Hazardin

- Liverpoolin apuvalmentaja sai uuden pestin huippuseurasta
- Manchester Unitedin huippulupaukset ratkaisijoina – Chelsea nousi kuudenneksi
- Independent: Bayern München haluaa Bruno Fernandesin – Manchester United ei poissulje siirtoa