Lähde: Manchester Cityn puolustaja palaa entiseen seuraansa – siirto sinettiä vaille valmis
Kuva: Getty Images
Barcelona on viimein päässyt sopuun Manchester Cityn keskuspuolustaja Eric Garcían kesäsiirrosta Camp Noulle, uutisoi Goal.
García siirtyy Barcelonaan ilmaiseksi, kun hänen nykyinen sopimuksensa Cityn kanssa umpeutuu 30. kesäkuuta.
20-vuotias espanjalaistoppari on peräisin Barcelonan akatemiasta, josta hän suuntasi Manchesteriin vuonna 2017.
Barcelona aikoo vahvistaa Garcían paluun ennen kesän EM-kisoja, jossa nuorukaisen on määrä edustaa Espanjan maajoukkuetta.
Barcelona yritti hankkia Garcían jo tammikuun siirtoikkunassa, mutta Manchester City ei päästänyt pelaajaansa lähtemään.
Nyt García on suostunut peräti 40 prosenttia pienempään palkkatarjouksen kuin mitä Barcelona ehdotti hänelle vuoden alussa.
[readmore from=Siirtoikkuna]
García on aina unelmoinut Barcelonan ykkösjoukkueen edustamisesta, mikä sai hänet myös hylkäämään Cityn tarjoaman jatkosopimuksen.
García pelasi viime kaudella 20 ottelua Pep Guardiolan alaisuudessa, mutta on saanut puolet vähemmän pelejä vyölleen tämän kauden puolella.
Espanjalaisen viimeiseksi otteluksi Cityn paidassa on jäämässä 13. maaliskuuta tullut 3–0-voitto Fulhamista.
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 60 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta peliin Reactoonz 100!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Valioliigassa pamahti iso päävalmentajasopimus
- Senne Lammens otti kantaa Valioliigan pelilliseen trendiin: ”Tiettyä rajaa ei voi ylittää…”
- Victor Osimhen haluaa välttää Liverpoolin Mestarien liigassa: ”Jos totta puhutaan…”
- Jamie Carragher kehui vuolaasti Manchester Unitedin pelaajaa: ”Yksi koko Valioliiga-kauden parhaimmista hankinnoista”
- Valioliiga-ikoni Juan Mata elää uutta kevättä Australiassa
- Birminghamin osaomistajalta hämmentävä lausunto FIFA-pomosta: ”Gianni Infantino on kansan mies”
- Ex-Valioliiga-pelaaja ilmoittautui mukaan kilpailuun Puskás-palkinnosta
- Mikä keski-iän kriisi? Entinen Man City -hyökkääjä paukuttaa edelleen kovaan tahtiin maaleja
- Edwin van der Ser kertoi, miksei André Onana onnistunut Manchester Unitedissa
- ”Se olisi täysi katastrofi” – Ex-pelaaja kertoi mielipiteensä Tottenhamin tilanteesta

- Yllätysnimi tähyää takaisin Englannin maajoukkueeseen
- Victor Osimhen haluaa välttää Liverpoolin Mestarien liigassa: ”Jos totta puhutaan…”
- Jamie Carragher kehui vuolaasti Manchester Unitedin pelaajaa: ”Yksi koko Valioliiga-kauden parhaimmista hankinnoista”
- ”Se olisi täysi katastrofi” – Ex-pelaaja kertoi mielipiteensä Tottenhamin tilanteesta
- Kriisissä oleva Leicester tekemässä kovan kaappauksen taustoihin