Manchester United pelaa tänään tiistaina ensimmäisen kotiottelunsa sen jälkeen, kun seuran kannattajat järjestivät mielenosoituksen Old Traffordilla.

Toissa viikolla ennen Liverpool-ottelua järjestetty mielenosoitus eskaloitui lopulta mellakaksi, kun sadat kannattajat murtautuivat sisälle Old Traffordille. Välikohtauksen myötä ottelu jouduttiin siirtämään pelattavaksi myöhempään ajankohtaan – tämän viikon torstaille.

Tänä iltana United kuitenkin kohtaa Leicesterin ennen torstain Liverpool-ottelua. United-kannattajat ovat sosiaalisessa mediassa uhkailleet järjestävänsä jälleen Glazerien vastaisen mielenosoituksen ennen ottelua.

Unitedin manageri Ole Gunnar Solskjær kertoi lehdistötilaisuudessa olevansa tietoinen näistä aikeista. Hän toivoo, että mielenosoitus hoituu tällä kertaa rauhallisissa merkeissä ilman väkivaltaa.

[readmore from=Glazer]

– Turvatoimia on lisätty ja toivon, että voimme pitää mielenosoitukset äänekkäästi ilman mitään väkivaltaa, norjalaisluotsi sanoi.

– Me haluamme kuunnella, mutta pelaajat haluavat pelata.

– Pelaamme Leicesteriä ja Liverpoolia vastaan. Tietysti haluamme voittaa heidät molemmat.

– Me aiomme tehdä kaikkemme sen eteen, että fanit voivat juhlia asioita joita teemme kentällä.

Manchester Unitedin ja Leicesterin välisen valioliigaottelun on tarkoitus alkaa tänä iltana kello 20:00.