Yksi maailman parhaista maalivahdeista on lähtökuopissa – Lehti: Man United yrittää jysäyttää siirtopommin

SuomiFutiksen puolella uutisoimme eilen maanantaina, että PSG:n nykyinen ykkösmaalivahti Keylor Navas, 34, on sosiaalisessa mediassa vihjaillut jättävänsä pariisilaisseuran. Syynä tähän on italialaisen Gianluigi Donnarumman, 22, hankinta. 12 vuotta nuoremmasta Donnarummasta ollaan tiettävästi kaavailemassa uutta vastuunkantajaa.
Artikkeli jatkuu upotuksen jälkeen.
Kolme vuotta sitten Navas koki samanlaisen kohtalon, kun Real Madrid hankki hänen tilalleen Thibaut Courtois’n, 29.
Viidellä edellisellä kaudella, kun Navas on saanut toimia ykkösvahtina, on hänen joukkueensa edennyt Mestarien liigassa vähintään välieriin. Neljä kertaa se on yltänyt jopa finaaliin ja kolme kertaa voittanut sen.
Siirtomarkkinoille vapautunut Navas kiinnostaa kolmea eurooppalaista huippuseuraa: Juventusta, Milania ja Manchester Unitedia. Asiasta uutisoi Marca.
Manchester Unitedin maalivahtitilanne on visainen. David de Gea, 30, nostaa valtavaa palkkaa, mutta ei ole enää kolmeen vuoteen ollut lähelläkään entistä tasoaan. Englannin maajoukkuerinkiin kuuluva Dean Henderson, 24, on taas pelannut kiitettävästi aina mahdollisuuden saatuaan.
– Ottaisin mieluummin kolme todella hyvää maalivahtia kuin en yhtään. Olen todella onnekkaassa asemassa, kun minulla on kaksi aivan huippumaalivahtia, totesi Manchester Unitedin manageri Ole Gunnar Solskjær maaliskuussa.
On kuitenkin kysyttävä, haluaako Navas mennä seuraan, jossa ykkösmaalivahdin paikka ei ole taattu, vai haluaako hän muuttaa jonnekin, jossa hän saa saavutustensa mukaista arvostusta.
PSG halunnee Navasista 12 miljoonaa euroa siirtokorvausta. Costaricalainen pelasi päättyneellä kaudella 49 ottelua, joista 18:ssa hän piti maalinsa puhtaana.
Voita 1000€ lahjakortti ruokakauppaan!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa 1000€ lahjakortin ruokakauppaan!
- Arsenal ryöväämässä jättihankinnan Tottenhamin nenän edestä
- Luottopuolustaja solmimassa jatkosopimuksen Manchester Cityn kanssa
- Yllätyskäänne siirtomarkkinoilla – Christopher Nkunku saattaa palata vanhaan seuraansa
- Manchester City asetti hintalapun topparilleen
- Kai Havertz loukkasi polvensa – Arsenal etsii uutta hyökkääjää
- Sky: Crystal Palace hankkimassa korvaajan Eberechi Ezelle – hintalappu 37 miljoonaa euroa
- Douglas Luiz palaamassa Valioliigaan
- Athletic: Arsenal antoi palkankorotuksen laitahyökkääjälleen
- Bournemouth hankkimassa Bayer Leverkusenin laitahyökkääjän 30 miljoonalla eurolla
- Alexander Isakin ja Newcastlen välit poikki – näin seura vastasi Isakin avautumiseen
- Sky: Crystal Palace hankkimassa korvaajan Eberechi Ezelle – hintalappu 37 miljoonaa euroa
- Yllätyskäänne siirtomarkkinoilla – Christopher Nkunku saattaa palata vanhaan seuraansa
- Kai Havertz loukkasi polvensa – Arsenal etsii uutta hyökkääjää
- Arsenal ryöväämässä jättihankinnan Tottenhamin nenän edestä
- Manchester City asetti hintalapun topparilleen
- Douglas Luiz palaamassa Valioliigaan
- Alexander Isakin ja Newcastlen välit poikki – näin seura vastasi Isakin avautumiseen
- Luottopuolustaja solmimassa jatkosopimuksen Manchester Cityn kanssa
- Athletic: Arsenal antoi palkankorotuksen laitahyökkääjälleen
- Liverpool myi Skotlannin maajoukkuepelaajan toiseen valioliigaseuraan