Telegraph: Daniel Levy murskaamassa Harry Kanen unelman
Kuva: Getty Images
Tottenhamin ja Englannin maajoukkueen tähtihyökkääjä Harry Kanen unelma kesäsiirrosta on vaarassa murskaantua.
27-vuotias Kane teki EM-kisojen alla selväksi, että hän haluaa lähteä Tottenhamista. Vahvimpana ostajakandidaattina on pidetty Manchester Cityä, jossa englantilaishyökkääjä pääsisi vuodesta toiseen kilpailemaan pokaaleista. Valioliigan maalipörssin kolmesti voittanut Kane ei ole päässyt juhlimaan urallaan vielä ainuttakaan pokaalia.
Telegraphin mukaan Spurs-pomo Daniel Levy on kuitenkin päättänyt pitää kiinni Kanesta, eikä aio päästää joukkueen ykköstykkiä siirtymään. Vaikka pelaajan ja seuran välillä on puhuttu herrasmiessopimuksesta hänen poistumiselle tänä kesänä, mikään kirjallinen seikka ei pakota Levyä myymään Kanea.
[readmore from=Siirtouutiset]
Lisäksi City olisi halunnut saada siirron maaliin jo siirtoikkunan alussa, ja on haluton taistelemaan Kanen allekirjoituksesta siirtoikkunan viimeisiin päiviin asti.
Tämä tosin oli tuskin missään vaiheessa realistista, kun katsoo Levyn kahta aiempaa isoa myyntiä. Sekä Luka Modricin että Gareth Balen siirrot Real Madridiin venyivät aina siirtoikkunan viimeisille viikoille asti.
Kane teki kuluneella valioliigakaudella 23 maalia ja antoi 14 maalisyöttöä. Hän voitti sekä maali- että syöttökuninkuuden. EM-kisoissa englantilaishyökkääjä on ollut kuin varjo itsestään ja hänen maalitilinsä on vielä avaamatta.
LUE MYÖS: Jamie Carragher kehottaa Gareth Southgatea tekemään kovan ratkaisun – ”Ainoastaan silloin Englanti voi mennä pitkälle”
LUE MYÖS:
Vuoden kovin tarjous: talleta 1€ ja saat 60 kierrätysvapaata ilmaiskierrosta!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta Reactoonz 100 -peliin!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Tottenham ei kestänyt paineita – suli totaalisesti putoamistaistelun kannalta tärkeässä pelissä
- Manchester City löysi yllättävän sankarin liigacupin finaalissa
- Manchester Citylle iso menetys ennen liigacupin finaalia
- Sunderland kaatoi Newcastlen Tyne-Wear Derbyssa
- Liigacupin finaalin tuomari ei saa viheltää Liverpoolin pelejä – taustalla yllättävä syy
- Fulhamin iso hyökkääjäkauppa kaatui – ”Emme päässeet sopuun”
- Toimittaja: Chelsea-luotsia uhkaa potkut
- Chelsean ja Strasbourgin fanit protestoivat yhdessä omistajia vastaan – ”Tämä voi olla mullistava hetki jalkapallon historiassa”
- Evangelos Marinakis on ”erittäin tervetullut” Tottenhamin stadionille viime kesän tapahtumista huolimatta
- Pep Guardiola: Man City on lähellä parastaan – ”Ei täydellinen, mutta hyvä”
- Kun Trent Alexander-Arnold jäi ulos Englannin kokoonpanosta, seurasi törkeitä huhuja
- Kakkosvahdit vastakkain Arsenalin ja Man Cityn välisessä liigacupin finaalissa
- Nyt tuli selitys – tästä Man United -leirissä raivottiin
- Miksi Antoine Semenyo saa pelata Man Cityn kanssa liigacupissa, mutta Marc Guéhi ei?
- Liverpoolille massiivinen helpotus PSG-ottelun alla
- Igor Tudor selitti somehitiksi nousseen hetken: ”Poikani sanoi, että kaikki Kroatiassa nauravat minulle”
- Liam Rosenior pyytää pelaajiaan unohtamaan hälyn Chelsean ympärillä
- José Mourinho murtui – koskettavat jäähyväiset Manchester Unitedin ja Chelsean ex-valmentajalle
- Valioliiga voi saada jopa seitsemän joukkuetta Mestarien liigaan
- Liverpool ei pysynyt Brightonin vauhdissa