Virallista: Chelsea täydensi maalivahtikolmikkonsa – ”Unelmani oli tulla tälle puolelle”
Kuva: Getty Images
Chelsean ensi kauden maalivahtikolmikko on valmis. Hallitseva Mestarien liigan voittaja kertoo kotisivuillaan tehneensä kaksivuotisen sopimuksen 29-vuotiaan Marcus Bettinellin kanssa. Bettinelli on lähtökohtaisesti selkeä kolmosvahti Edouard Mendyn ja Kepan takana.
– Chelsea on aina ollut erityinen seura. Tunnen tämän seudun erittäin hyvin, joten on aina ollut unelmani tulla tälle puolelle. Nyt se vihdoin toteutui, lontoolaislähtöinen maalivahti kommentoi siirtoaan.
– Kävimme joitain keskusteluja muutamia vuosia sitten, kun olin nuorempi. Jostain syystä siirto ei silloin toteutunut, mutta nyt olen täällä.
Bettinelli aloitti uransa Fulhamissa 14-vuotiaana ja on ollut siitä lähtien koko ajan kasvattajaseuransa sopimuspelaaja. Hän debytoi Fulhamin edustusjoukkueessa kaudella 2014-2015, ja pelasi tuolloin täyden kauden Mökkiläisten ykkösvahtina Mestaruussarjassa. Valioliigasta Bettinellillä on seitsemän ottelun kokemus kaudelta 2018-2019.
[readmore from=Chelsea]
Kaikkiaan Bettinelli on pelannut Fulhamin edustusjoukkueessa 120 ottelua. Hän on pelannut myös yhden ottelun Englannin alle 21-vuotiaiden maajoukkueessa. Viime kauden maalivahti vietti lainalla Middlesbrough’ssa. Hänen sopimuksensa Fulhamin kanssa päättyi viime kauteen, joten Chelsean ei tarvitse maksaa Bettinellistä siirtokorvausta.
Chelsealla tuli tarve uudelle kolmosvahdille, kun 39-vuotiaan Willy Caballeron sopimusta ei enää viime kauden päätteeksi jatkettu.
LUE MYÖS:
👉 Vuoden kovin tarjous: 1€ = 60 ilmaiskierrosta ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Harry Maguire latasi suorat sanat Manchester Unitedin tilanteesta: ”Tarvitsemme laatua”
- Ex-valioliigatähti kiehahti: ”Jalkapallosta ymmärtämättömät olisivat parempia kuin nämä pellet”
- Nottingham Forest saa viimein maalitykkinsä takaisin pelikentille
- Michael Carrick vahvisti: Manchester Unitedin puolustaja palaamassa viimein pelikentille
- Riittääkö Manchester Unitedille paikka ensi kauden Mestarien liigaan? Apuvalmentaja: ”Pitäisi aina tähdätä sitä korkeammalle”
- Thierry Henry: Yksi asia voi koitua Arsenalin kohtaloksi Mestarien liigassa
- Jamie Carragher pettyi pahemman kerran Liverpooliin: ”Miten tilanne on ajautunut näin pahaksi?”
- Toimittaja: Chelsea havittelee saksalaissensaatiota
- Toimittaja: Valioliigan suurseurat huipputopparin perässä
- Liverpool hävisi Pariisissa – Arne Slot myönsi: ”Olimme onnekkaita”
- Liverpool jäi jalkoihin Mestarien liigassa – silti se on iskuetäisyydellä
- Toimittaja: Valioliigatähti matkalla Manchesteriin
- Florian Wirtz yllättyi Virgil van Dijkin kommentista
- Leicesterille paha takaisku – putoaminen kolmostasolle uhkaa
- Mahdollisuus olemassa – Jürgen Klopp voi palata valmentajaksi
- Liverpool hävisi Pariisissa – Arne Slot myönsi: ”Olimme onnekkaita”
- Valioliiga saa ensi kaudeksi ainakin viisi paikkaa Mestarien liigaan
- Paul Scholes asettaisi nämä kahdeksan Manchester Unitedin pelaajaa myyntiin
- Arsenal-pelaaja sai suuret kehut pelin jälkeen: ”Mahtava, loistava, uskomaton”
- Jadon Sancho herättää kiinnostusta Saksan Bundesliigassa