Sankarista konnaksi – Man Unitedin puolustajan nolot virheet maksoivat maalleen jatkopaikan olympialaisissa
Kuva: Getty Images
Manchester Unitedin keskuspuolustaja Eric Bailly oli mukana niin hyvässä kuin pahassa, kun Norsunluurannikko hävisi Espanjalle Tokion olympiaturnauksen puolivälierissä dramaattisten vaiheiden jälkeen lauantai-iltapäivänä.
Bailly vei Norsunluurannikon ensiksi kulmapotkusta johtoon, kun peliä oli takana vain yhdeksän minuuttia. Espanja nousi puolen tunnin kohdalla tasoihin, mutta afrikkalaiset siirtyivät 2–1-johtoon varsinaisen peliajan ensimmäisellä lisäajan minuutilla.
Norsunluurannikon ollessa enää sekuntien päässä välieräpaikasta, muuttui Bailly kuitenkin sankarista konnaksi.
Hänen epäonnistunut purkupallonsa rangaistusalueen sisällä lahjoitti Wolverhampton-hyökkääjä Rafa Mirille helpon maalipaikan, eikä tämä jättänyt sitä käyttämättä. Espanja nousi lisäajan lopulla 2–2-tasatilanteeseen ja kamppailu eteni jatko-otteluun.
Bailly sortui jatko-ottelussa toiseen kohtalokkaaseen virheeseen, kun hän yritti voittaa pääpallon Manchester Unitediinkin huhuttua Pau Torresia vastaan rangaistusalueen sisällä. Bailly osui palloon käsi edellä ja pallo vietiin VAR-tarkastuksen jälkeen pilkulle. Mikel Oyarzabal vei Espanjan täplältä 3–2-johtoon.
Artikkeli jatkuu upotuksen jälkeen.
Eric Bailly scored for Ivory Coast then made an unnecessary mistake for Spain to equalize then gifted Spain a penalty for them to lead 3-2.
You can take the player out of Man United but you can't take Man United out of the player.
You can take the player out of Man United but you can't take Man United out of the player.
LUE MYÖS:
- Steven Gerrard: Tällainen pelaaja Tottenhamilta puuttuu
- Wayne Rooney: JJ Gabrielin tilanne ei voinut yllätyksenä Manchester Unitedille
- John Terry kritisoi Xabi Alonson Chelseaa: ”Tämä ei riitä”
- Andy Robertson: Diogo Jotan kuolema vaikutti huomattavasti Liverpoolin viime kauteen
- Athletic: Tässä on Liverpoolin uusi urheilujohtaja
- Alan Shearer kertoi mielipiteensä Tottenhamin surkeasta alkukaudesta
- BBC: Mikel Arteta solmimassa massiivista jatkosopimusta
- Ilari Kangasniemi, 19, kertoo ensivaikutelmansa Leicesteristä: ”Se on vähän erilaista”
- Virgil van Dijk, 35, päätti jatkaa maajoukkueuraansa: ”Se oli valtava päätös”
- Paul Scholes kritisoi Manchester Unitedia: ”Minusta tätä on ikävä sanoa, mutta…”
- Athletic: Tässä on Liverpoolin uusi urheilujohtaja
- Wayne Rooney: JJ Gabrielin tilanne ei voinut yllätyksenä Manchester Unitedille
- Ilari Kangasniemi, 19, kertoo ensivaikutelmansa Leicesteristä: ”Se on vähän erilaista”
- Alan Shearer kertoi mielipiteensä Tottenhamin surkeasta alkukaudesta
- John Terry kritisoi Xabi Alonson Chelseaa: ”Tämä ei riitä”
- Steven Gerrard: Tällainen pelaaja Tottenhamilta puuttuu
- Andy Robertson: Diogo Jotan kuolema vaikutti huomattavasti Liverpoolin viime kauteen
- Liverpoolin luottopelaaja kertoi mielipiteensä tulevaisuudestaan
- Paul Scholes kritisoi Manchester Unitedia: ”Minusta tätä on ikävä sanoa, mutta…”
- BBC: Mikel Arteta solmimassa massiivista jatkosopimusta