Lähde: Liverpool lähettää paniikkihankintansa lainalle

Liverpool on valmis lähettämään keskuspuolustaja Ben Daviesin lainalle, uutisoi Goal.
Valioliigasta viime kauden päätteeksi pudonnut Sheffield United teki Daviesista hiljattain lainatarjouksen, jonka Liverpool hylkäsi siihen sisältyneen osto-option takia.
Liverpool on tästä huolimatta valmis päästämään 25-vuotiaan menemään, kunhan lainasopimukseen ei kirjata vastaavanlaista pykälää.
Sheffield Unitedia pidetään Daviesin todennäköisimpänä päämääränä, mutta myös Celtic ja Bournemouth ovat kiinnostuneita ottamaan englantilaistopparin vuokralle.
Liverpool hankki Daviesin mestaruussarjaseura Prestonista tammikuun siirtoikkunan lopulla.
500 000 puntaa maksanut puolustaja hankittiin Liverpoolin loukkaantumiskriisin keskellä, kun ykköstopparit Virgil van Dijk, Joe Gomez ja Joël Matip olivat kaikki poissa kuvioista.
[readmore from=Liverpool]
Davies ei kuitenkaan onnistunut pääsemään kertaakaan kentälle, kun Jürgen Klopp peluutti sen sijaan Nat Phillipsia, Ozan Kabakia ja Rhys Williamsia.
Davies, joka kärsi itsekin yhdessä vaiheessa lievästä pohjevammasta, nimettiin kahdeksan kertaa Liverpoolin penkille, mutta ei koskaan saanut tulikastettaan punapaitojen väreissä.
Davies on itse toivonut Liverpoolilta siirtoa muualle, koska hän haluaa säännöllistä peliaikaa alkavalla kaudella.
Voita 1000€ lahjakortti ruokakauppaan!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa 1000€ lahjakortin ruokakauppaan!
- Gareth Bale ja kumppanit yrittävät ostaa seuran Englannista
- Bournemouth löysi korvaajan Milos Kerkezille
- João Pedro Newcastlen kiikarissa
- Valioliiga-nousija Leeds teki kesän ensimmäisen hankintansa
- MEN: Manchester United edelleen luottavainen Bryan Mbeumon hankinnan suhteen
- Manchester United asetti Rasmus Højlundille hintalapun
- Palaako João Félix Portugaliin? – ”Hänen on osoitettava se”
- Theo Walcott: Englannin maajoukkueella yksi suuri ongelma – ”En pidä tästä”
- Manchester Cityn uusi hankinta tavoittelee Ballon d’Oria: ”Siksi olen täällä”
- John Terry: Chelsea ei taistele ensi kaudella Valioliigan mestaruudesta
- Manchester United asetti Rasmus Højlundille hintalapun
- Manchester Cityn uusi hankinta tavoittelee Ballon d’Oria: ”Siksi olen täällä”
- Man City ei ole saanut Jack Grealishistä yhtään tarjousta – mitä seuraavaksi?
- Man Cityn uusi hankinta: En ole Kevin de Bruynen korvaaja
- John Terry: Chelsea ei taistele ensi kaudella Valioliigan mestaruudesta
- Theo Walcott: Englannin maajoukkueella yksi suuri ongelma – ”En pidä tästä”
- Palaako João Félix Portugaliin? – ”Hänen on osoitettava se”
- MEN: Manchester United edelleen luottavainen Bryan Mbeumon hankinnan suhteen
- Wolverhampton maksamassa 25 miljoonaa euroa La Liga -pelaajasta
- Valioliiga-nousija Leeds teki kesän ensimmäisen hankintansa