Upea ele! Tottenham kaatoi Arsenalin derbyssä – kannattajien tempaus keräsi ylistystä verivihollisenkin leiristä
Kuva: Getty Images
Pohjois-Lontoon suurseurat Tottenham ja Arsenal viimeistelivät uutta valioliigakautta edeltäneet harjoituskautensa sunnuntaina pelatun ystävyysottelun merkeissä.
Tavallisesti hyvin tapahtumarikkaaseen paikallisvääntöön ei tänään montaa huippuhetkeä mahtunut, sillä kamppailu Tottenham Hotspur Stadiumilla päättyi kotijoukkueen 1–0-voittoon.
Ainoasta täysosumasta vastasi 80. minuutilla osunut Hueng-Min Son. Eteläkorealainen viimeisteli pallon voimalla oikeaan alakulmaan Japhet Tangangan esityöstä.
Artikkeli jatkuu upotuksen jälkeen.
Kenttätapahtumien ohella Tottenham-kannattajien toiminta keräsi kuitenkin ylistystä myös Arsenalin faneilta.
Kun Tykkimiesten 19-vuotias laitapelaaja Bukayo Saka pääsi vaihdosta kentälle, antoi koko stadion hänelle raikuvat aplodit.
Saka epäonnistui ratkaisevassa rangaistuspotkussa, kun Englanti hävisi Italialle EM-kisojen loppuottelussa kuukausi sitten.
Saka joutui epäonnistumisensa myötä puistattavan rasismin kohteeksi, minkä takia niin Arsenalin kuin Tottenhaminkin kannattajat halusivat osoittaa tukensa nuorukaiselle sunnuntain ystävyysottelussa.
Artikkeli jatkuu upotuksen jälkeen.
#COYS #BlackLivesMatter #KickItOut #TogetherTHFC
LUE MYÖS:
🎁 Huipputarjous jatkuu: 10 euron kierrätysvapaa megakierros Reactoonz-peliin – vain 1 eurolla!
- Peli: Reactoonz
- Vain uusille asiakkaille!
- Sieltä se tuli! Fulham vahvistuu – tiskiin lyötiin ennätyskorvaus
- AC Milan puki myyntihousut jalkaan – nämä Valioliiga-seurat kärkkyvät avainpelaajaa
- Newcastle sai rukkaset – pelaaja kieltäytyi 15 miljoonan euron siirrosta
- Valioliigan kausiennakko 2026-27 – Coventry City: Lisää laatua kaipaisi
- Nyt se on varmaa: Liverpool hankki pelaajan Barcelonasta
- Siirto Interiin kaatui lääkärintarkastukseen – Crystal Palace iski haaskalle
- Times: Aston Villa voi iskeä kyntensä Real Madridin herkkupalaan
- Valioliigan kausiennakko 2026-27 – Ipswich Town: Yli 100 miljoonan pelaajahankinnat eivät riitä
- Vieläkö hän pelaa jalkapalloa? Elävä legenda palaamassa Englantiin
- Lähde: Tottenhamistakin tuttu mies korvaamassa Arsenalin tähtihankinnan
- Siirto Interiin kaatui lääkärintarkastukseen – Crystal Palace iski haaskalle
- Nyt se on varmaa: Liverpool hankki pelaajan Barcelonasta
- Hyökkääjä on kesän yksi suurimmista hahmoista – saattaa siirtyä pian Valioliigaan
- Times: Aston Villa voi iskeä kyntensä Real Madridin herkkupalaan
- Lähde: Tottenhamistakin tuttu mies korvaamassa Arsenalin tähtihankinnan
- Valioliigan kausiennakko 2026-27 – Ipswich Town: Yli 100 miljoonan pelaajahankinnat eivät riitä
- Vieläkö hän pelaa jalkapalloa? Elävä legenda palaamassa Englantiin
- Valioliigan kausiennakko 2026-27 – Hull City: suoraan takaisin
- Athletic: Valioliigaseurat hierovat vaihtokauppaa – tähtipelaajat vaihtamassa päittäin
- Valioliigan kausiennakko 2026-27 – Coventry City: Lisää laatua kaipaisi

