Lähteet: Cristiano Ronaldon ja Kylian Mbappén korvaajat saattavat kumpikin tulla samasta seurasta
Kuva: Getty Images
Rafa Benítezin luotsaama Everton käy tiettävästi siirtoneuvotteluita sekä Juventuksen että Paris Saint-Germainin kanssa.
The Athletic kertoo, että Juventus haluaa korvata lähtökuopissa olevan Cristiano Ronaldon entisellä hyökkääjällään Moise Keanilla, joka siirtyi vuonna 2019 Goodison Parkille.
Kean, 21, ei ole onnistunut lunastamaan hänelle asetettuja odotuksia Evertonissa. Italialaiskärki vietti viime kauden lainalla PSG:ssä, mutta palasi kesällä omistajaseuransa paitaan.
Kean avasi joukkueen Liigacup-ottelun Huddersfieldia vastaan aiemmin tällä viikolla. Hän jäi kuitenkin tehoitta tuittuiltuaan itselleen punaisen kortin jo tunnin pelin kohdalla. Ottelu saattoi jäädä hänen viimeisekseen Toffees-paidassa.
[readmore from=Siirtouutiset]
The Athleticin mukaan Juventus haluaa hankkia Keanin joko pysyvällä siirrolla tai kauden 2021-22 kattavalla lainasopimuksella, johon sisältyy pakollinen osto-optio. Everton maksoi Keanista noin 28 miljoonaa euroa, mikä on sama summa, jota Juventus pyytää Manchester Cityltä Ronaldosta.
Keanin lisäksi Everton neuvottelee RMC Sportin mukaan Richarlisonista, jonka PSG on halukas hankkimaan Kylian Mbappén tilalle. Mbappé on lähellä suorittaa yli 170 miljoonan euron siirron Real Madridiin.
Benítez on toistaiseksi poissulkenut brassihyökkääjän mahdollisen lähdön, mutta siirtoikkunan viimeisten päivien aikana on aina ollut tapana käydä isoja, yllättäviä käänteitä.
LUE MYÖS:
Vuoden kovin tarjous: talleta 1€ ja saat 60 kierrätysvapaata ilmaiskierrosta!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta Reactoonz 100 -peliin!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Pep Guardiola: Man City on lähellä parastaan – ”Ei täydellinen, mutta hyvä”
- Gabriel: Arsenal on valmis ”isoon taisteluun” Man Cityä vastaan
- Miksi Antoine Semenyo saa pelata Man Cityn kanssa liigacupissa, mutta Marc Guéhi ei?
- Igor Tudor selitti somehitiksi nousseen hetken: ”Poikani sanoi, että kaikki Kroatiassa nauravat minulle”
- Kakkosvahdit vastakkain Arsenalin ja Man Cityn välisessä liigacupin finaalissa
- Liam Rosenior pyytää pelaajiaan unohtamaan hälyn Chelsean ympärillä
- Kun Trent Alexander-Arnold jäi ulos Englannin kokoonpanosta, seurasi törkeitä huhuja
- Liverpool ei pysynyt Brightonin vauhdissa
- Liverpoolille massiivinen helpotus PSG-ottelun alla
- José Mourinho murtui – koskettavat jäähyväiset Manchester Unitedin ja Chelsean ex-valmentajalle
- Kun Trent Alexander-Arnold jäi ulos Englannin kokoonpanosta, seurasi törkeitä huhuja
- Nyt tuli selitys – tästä Man United -leirissä raivottiin
- Liam Rosenior pyytää pelaajiaan unohtamaan hälyn Chelsean ympärillä
- Liverpoolille massiivinen helpotus PSG-ottelun alla
- José Mourinho murtui – koskettavat jäähyväiset Manchester Unitedin ja Chelsean ex-valmentajalle
- Valioliiga voi saada jopa seitsemän joukkuetta Mestarien liigaan
- Liverpool ei pysynyt Brightonin vauhdissa
- Arsenal-tähdeltä shokkipaljastus: ”Olin siirtymässä Bayern Müncheniin”
- Man United tähyää 80 miljoonan keskikenttämiestä
- Michael Carrick raivosi tuomareista – ”Kaikki oli kaaosta”