Virgil van Dijkilla kivulias kohtaaminen Erling Braut Hålandin kanssa – ”Hän sanoi, että mursin hänen sormensa”
Kuva: Getty Images
Keskiviikkona nähtiin odotettu kohtaaminen maajoukkuekentillä, kun Liverpoolin luottotoppari Virgil van Dijk ja Borussia Dortmundin tähtihyökkääjä Erling Braut Håland ottivat yhteen MM-karsinnoissa.
Kaksikko oli aiemmin kohdannut toisensa kaksi kertaa, kaudella 2019-20, kun Håland edusti vielä itävaltalaista Red Bull Salzburgia. Liverpool voitti tuolloin kummatkin ottelut, mutta Håland onnistui kertaalleen maalinteossa.
Keskiviikkona kaksikon välienselvittely päättyi tasapeliin, kun Hålandin Norja ja van Dijkin Hollanti jakoivat pisteet maalein 1-1. Håland iski pelin avausosuman, mutta Hollanti tuli vielä tasoihin Davy Klaassenin osumalla.
Van Dijkin ja Hålandin kaksinkamppailusta odotettiin paitsi laadukasta, myös erittäin fyysistä, ja sellainen siitä tulikin. Jopa siinä määrin, että van Dijkia jouduttiin paikkailemaan kentän laidalla.
Håland kertoi pelin jälkeen Norjan TV2:lle, että van Dijkin sormi vääntyi pelin tuoksinassa kivuliaaseen asentoon.
– Itse asiassa minä napsautin hänen sormensa. En tiedä, miten se tapahtui. Hän vain sanoi: ”Vittu sentään, mursit sormeni”, kertasi Håland.
Televisiokuvissa näkyi, kuinka Hollannin maajoukkueen lääkäri naksautti van Dijkin sormen takaisin paikalleen ja teippasi sen tukevasti.
– Hänellä on niin sanotusti kaikki hyvin. Minulla ei ole hajuakaan, miten napsautin hänen sormensa. Niin se vain on, jatkoi Håland.
Minor injury update: Virgil Van Dijk’s finger was dislocated on international duty last night, although he was fine to continue.
LUE MYÖS:
👉 Vuoden kovin tarjous: 1€ = 60 ilmaiskierrosta ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Arsenal ja Atlético Madrid jättivät välierien ratkaisun ensi viikkoon
- Dopingista kärynnyt Myh’ailo Mudryk iskee nyt takaisin
- Khvitša Kvaratskhelian isä vahvisti: tähtihyökkääjä tietää Arsenal-huhuista
- Tuttosport: Juventus luottavainen Alissonin hankinnan suhteen
- Lehti: Marco Silva saattaa jättää Valioliigan
- Tottenhamille taas surkeita uutisia – hyökkääjä sai takareisivamman
- Gary Neville ei ole vakuuttunut Arsenal-pelaajasta: ”Jatkunut jo viikkojen ajan”
- MD: Marc Cucurella saattaa jättää Chelsean kesällä
- Manchester City suuttui – saako Arsenal etua uudesta päätöksestä?
- Manchester Cityn pitkäaikainen luottopelaaja jättää seuran
- Dopingista kärynnyt Myh’ailo Mudryk iskee nyt takaisin
- Khvitša Kvaratskhelian isä vahvisti: tähtihyökkääjä tietää Arsenal-huhuista
- Gary Neville ei ole vakuuttunut Arsenal-pelaajasta: ”Jatkunut jo viikkojen ajan”
- Lehti: Marco Silva saattaa jättää Valioliigan
- Manchester City suuttui – saako Arsenal etua uudesta päätöksestä?
- MD: Marc Cucurella saattaa jättää Chelsean kesällä
- Arsenal ja Atlético Madrid jättivät välierien ratkaisun ensi viikkoon
- Trabzonspor haluaa pitää André Onanan – ”Me rakastamme häntä”
- Manchester Cityn pitkäaikainen luottopelaaja jättää seuran
- Tottenhamille taas surkeita uutisia – hyökkääjä sai takareisivamman


