”Hän todella nauttii nyt jalkapallosta!” – Valioliigan avauskierrosten tilastollisesti suurimmat onnistujat
Kuva: Getty Images
Sky listasi Valioliigan avauskierrosten suurimmat onnistujat tilastojen mukaan. Nämä power rankingit perustuvat yhteensä 35:n yksilöllisen tilaston summaan. Siihen kuuluvat luonnollisesti maalit ja syötöt, mutta myös esimerkiksi taklaukset sekä laukausten blokkaukset.
Alkukauden kiistaton ykkösnimi on West Hamin 31-vuotias kärkipelaaja Michail Antonio. Vahva kärkipelaaja on viimeistellyt kauden kolmessa ensimmäisessä ottelussa neljä maalia ja syöttänyt kolme.
Toiseksi listalla yltää maalivahti Hugo Lloris.
Sarjaa johtavan Tottenhamin ranskalaisvahti piti juuri Lyonissa nollapelin Huuhkajia vastaan, mutta hän on ollut ohittamaton myös kaikissa kolmessa sarjaottelussaan.
Spurs on voittanut Manchester Cityn, Wolverhamptonin ja Watfordin, jokaisen 1-0. Llorisin joukkuetoveri ja vastikään Etelä-Korean maajoukkueen matkassa itsensä loukannut Son Heung-min on rankingin kolmas.
Hän on viimeistellyt joukkueensa kolmesta maalista kaksi.
Chelsea-puolustaja Marcos Alonso on tilastollisesti avauskierrosten neljänneksi paras pelaaja ja kärkiviisikon täydentää Manchester Unitedille kolmesti osunut nuori hyökkääjä Mason Greenwood.
Kärkikymmenikkö näkyy pisteineen alta löytyvästä listasta.
| 1 | Michail Antonio | West Ham | 9,639 |
| 2 | Hugo Lloris | Tottenham | 8,208 |
| 3 | Son Heung-Min | Tottenham | 6,987 |
| 4 | Marcos Alonso | Chelsea | 6,609 |
| 5 | Mason Greenwood | Man United | 6,597 |
| 6 | Mohamed Salah | Liverpool | 6,305 |
| 7 | Pablo Fornals | West Ham | 6,169 |
| 8 | Edouard Mendy | Chelsea | 6,063 |
| 9 | Conor Gallagher | Crystal Palace | 5,819 |
| 10 | Said Benrahma | West Ham | 5,434 |
| 1 | Michail Antonio | West Ham | 9,639 |
| 2 | Hugo Lloris | Tottenham | 8,208 |
| 4 | Marcos Alonso | Chelsea | 6,609 |
| 5 | Mason Greenwood | Man United | 6,597 |
| 6 | Mohamed Salah | Liverpool | 6,305 |
| 9 | Conor Gallagher | Crystal Palace | 5,819 |
| 11 | Demarai Gray | Everton | 5,355 |
| 12 | Gabriel Jesus | Man City | 5,254 |
| 14 | David Raya | Brentford | 5,209 |
| 15 | Shane Duffy | Brighton | 5,157 |
| 18 | Jamie Vardy | Leicester | 5,020 |
| 34 | Allan Saint-Maximin | Newcastle | 4,077 |
| 45 | Emiliano Buendia | Aston Villa | 3,847 |
| 47 | Ismaila Sarr | Watford | 3,829 |
| 49 | Adama Traore | Wolverhampton | 3,803 |
| 62 | Luke Ayling | Leeds | 3,393 |
| 73 | James Ward-Prowse | Southampton | 3,137 |
| 75 | Dwight McNeil | Burnley | 3,108 |
| 169 | Todd Cantwell | Norwich | 1,398 |
| 187 | Emile Smith Rowe | Arsenal | 1,176 |
Every Premier League player ranked on form
LUE MYÖS:
1€ = 10€ arvosta ilmaiskierroksia ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta Tuohi 1000 -peliin (arvo 0,20€ per kierros)!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Jos et voi voittaa heitä, osta heidät: Nottingham Forestilta mielenkiintoinen hankinta
- Valioliigan kausiennakko 2026-27 – Fulham: Heikompi kuin viime kaudella
- Huippuvahvistus myönsi: Brighton on vain väliporras matkalla ylöspäin
- Sieltä se tuli! Fulham vahvistuu – tiskiin lyötiin ennätyskorvaus
- AC Milan puki myyntihousut jalkaan – nämä Valioliiga-seurat kärkkyvät avainpelaajaa
- Newcastle sai rukkaset – pelaaja kieltäytyi 15 miljoonan euron siirrosta
- Valioliigan kausiennakko 2026-27 – Coventry City: Lisää laatua kaipaisi
- Nyt se on varmaa: Liverpool hankki pelaajan Barcelonasta
- Siirto Interiin kaatui lääkärintarkastukseen – Crystal Palace iski haaskalle
- Times: Aston Villa voi iskeä kyntensä Real Madridin herkkupalaan
- Nyt se on varmaa: Liverpool hankki pelaajan Barcelonasta
- Siirto Interiin kaatui lääkärintarkastukseen – Crystal Palace iski haaskalle
- Valioliigan kausiennakko 2026-27 – Coventry City: Lisää laatua kaipaisi
- Newcastle sai rukkaset – pelaaja kieltäytyi 15 miljoonan euron siirrosta
- Vieläkö hän pelaa jalkapalloa? Elävä legenda palaamassa Englantiin
- AC Milan puki myyntihousut jalkaan – nämä Valioliiga-seurat kärkkyvät avainpelaajaa
- Valioliigan kausiennakko 2026-27 – Ipswich Town: Yli 100 miljoonan pelaajahankinnat eivät riitä
- Times: Aston Villa voi iskeä kyntensä Real Madridin herkkupalaan
- Lähde: Tottenhamistakin tuttu mies korvaamassa Arsenalin tähtihankinnan
- Hyökkääjä on kesän yksi suurimmista hahmoista – saattaa siirtyä pian Valioliigaan