”Pelaaminen Manchester Unitedissa oli kohtaloni”: Sir Alex Ferguson ilmestyi nuoren pojan ovelle – 10 vuotta myöhemmin aikuinen tähtipelaaja puki punaista ylleen
Kuva: Getty Images
Eletään kesää 2011. Sir Alex Ferguson on matkustanut Ranskan Lilleen tavatakseen 18-vuotiaan Raphaël Varanen. Ferguson ilmestyy nuoren ranskalaistopparin äidin asunnon oven taakse. Legendaarisen skotlantilaismanagerin vakaa pyrkimys on saada huippulupaava Varane Manchesteriin.
Toisin kuitenkin kävi. Varane teki sopimuksen Real Madridin kanssa ja ajanjakso Espanjan jättiläisessä venyi peräti kymmenen vuoden mittaiseksi. Tuona aikana Varanen palkintokaappiin kertyi peräti 18 pokaalia.
Vuosikymmen on pitkä aika, mutta Varane kertoo Skyn haastattelussa, että hän muistaa Fergusonin vierailun kirkkaasti ja se jätti myös jälkensä. Olisiko tuo lento Manchesterin ja Lillen välillä vuonna 2011 yllättävän merkittävä osatekijä sille, että Varane on nyt Unitedin pelaaja?
– Se oli erityinen hetki minulle ja perheelleni, että Sir Alex Ferguson saapui luoksemme, Varane sanoi.
– Oikeastaan sen jälkeen pelaaminen Manchester Unitedissa oli kohtaloni.
Varane ei missään tapauksessa silti kadu ratkaisuaan. Zinedine Zidane sai puhuttua nuoren miehen kymmenen vuotta sitten ympäri. Ranskalaisesta kehittyi Madridissa tähtitason keskuspuolustaja Sergio Ramosin rinnalla.
Nyt Varanen rinnalla on Englannin maajoukkuepelaaja Harry Maguire. Varane korostaa ajan ja yhdessä pelaamisen merkitystä.
– Sergion kanssa pääsin harjoittelemaan ja pelaamaan yhdessä kymmenen vuoden ajan. Sinä aikana oppii tuntemaan toppariparinsa niin ihmisenä kuin pelityyliltään. Lopulta osasin aina ennakoida miten hän liikkuu ja kuinka olen parhaiten hänelle avuksi. kertoi Varane.
Maguire on ranskalaisen mielestä erittäin hyvä pelaaja, mutta Varane pitää yhteistyön rakentamista prosessina.
– Meidän tulee tehdä töitä sen eteen, että tunnemme olomme luottavaisiksi yhdessä. Sama pätee kaikkiin puolustajiin. On tärkeää löytää yhteys ja motivoida toisiaan eteenpäin.
Unitedin päävalmentaja Ole Gunnar Solskjær on luonnehtinut Varanea tiedonjanoiseksi ja nöyräksi persoonaksi. Sellaiseksi, joka on voittanut paljon, mutta haluaa saavuttaa uusia mestaruuksia joka vuosi lisää.
Old Traffordille on saapunut ehdottomasti voittajaluonne, joka haluaa henkilökohtaisesti kehittyä jatkuvasti paremmaksi jalkapalloilijaksi.
Valioliiga ja Manchester United ovat Varanelle jälleen uusi haaste. Hän on ollut tähän asti kokemastaan pelkästään innostunut.
– Tunnelma Old Traffordilla Newcastle-ottelussa oli erityislaatuinen. Oli mieletöntä kuunnella kannattajia läpi ottelun ja mielestäni se antoi koko joukkueelle lisää virtaa, kertoi Varane.
– Tämä on minulle uusi iso haaste. Uusi sarja ja kaikki on uutta, mutta olen nauttinut ajastani täällä erittäin paljon. Ei ole helppo tehtävä nostaa United takaisin kärkeen, mutta tunnen ja näen ihmisten palon voittaa. Se on paras mahdollinen motivaattori myös itselleni.

LUE MYÖS:
Vuoden kovin tarjous: talleta 1€ ja saat 60 kierrätysvapaata ilmaiskierrosta!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta Reactoonz 100 -peliin!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Miksi Antoine Semenyo saa pelata Man Cityn kanssa liigacupissa, mutta Marc Guéhi ei?
- Igor Tudor selitti somehitiksi nousseen hetken: ”Poikani sanoi, että kaikki Kroatiassa nauravat minulle”
- Kakkosvahdit vastakkain Arsenalin ja Man Cityn välisessä liigacupin finaalissa
- Liam Rosenior pyytää pelaajiaan unohtamaan hälyn Chelsean ympärillä
- Kun Trent Alexander-Arnold jäi ulos Englannin kokoonpanosta, seurasi törkeitä huhuja
- Liverpool ei pysynyt Brightonin vauhdissa
- Liverpoolille massiivinen helpotus PSG-ottelun alla
- José Mourinho murtui – koskettavat jäähyväiset Manchester Unitedin ja Chelsean ex-valmentajalle
- Michael Carrick raivosi tuomareista – ”Kaikki oli kaaosta”
- Nyt tuli selitys – tästä Man United -leirissä raivottiin
- Kun Trent Alexander-Arnold jäi ulos Englannin kokoonpanosta, seurasi törkeitä huhuja
- Liam Rosenior pyytää pelaajiaan unohtamaan hälyn Chelsean ympärillä
- Nyt tuli selitys – tästä Man United -leirissä raivottiin
- Liverpoolille massiivinen helpotus PSG-ottelun alla
- José Mourinho murtui – koskettavat jäähyväiset Manchester Unitedin ja Chelsean ex-valmentajalle
- Valioliiga voi saada jopa seitsemän joukkuetta Mestarien liigaan
- Liverpool ei pysynyt Brightonin vauhdissa
- Arsenal-tähdeltä shokkipaljastus: ”Olin siirtymässä Bayern Müncheniin”
- Michael Carrick raivosi tuomareista – ”Kaikki oli kaaosta”
- Man United tähyää 80 miljoonan keskikenttämiestä